Haag
Paras päivittää edellinen viikonloppureissu alta ennen kuin lähden täksi viikonlopuksi Yorkiin Englantiin. Vietin siis viime viikonlopun Hollannissa Haagissa. Ystäväni muuttivat sinne viime talvena ja nyt Brysselistä käsin sinne oli paljon helpompi matkustaa kuin Suomesta. Vain reilut kaksi tuntia junassa ja olin Haagissa. Onneksi nousin kyytiin jo Brysselissä, sillä loppumatkasta osa matkustajista istui laukkujensa päällä käytävillä ja pyörien lomassa. Sain rauhassa kirjoitella opinnäytetyötäni koko junamatkan. Haag En ollut käynyt Haagissa aiemmin ja onnekseni sää suosi, joten kaupunkia oli mukavaa kierrellä. Haag oli kaunis ja hyvin hollantilaisen kaupungin näköinen. Korkeita taloja, pyöriä ja kanavia. Keskusta oli suureksi ilokseni rauhoitettu autoilta. Oli todella mielyttävää kävellä, kun autot eivät tööttäillen tukkineet kaikkia katuja. Toki piti varoa, ettei jäänyt vihaisten pyöräilijöiden tielle, he olisivat varmasti surutta ajaneet ylitseni. Oli virkistävää vai...