Tietää olleensa melko pitkään maailmalla, kun ei enää tiedä suomenkielisiä sanoja tekemisilleen. Olimme perjantaina "riippuliitämässä". Mietimme pitkään Heinin kanssa miksi kutsutaan liitelyä liitovarjoilla, sillä meidän mielestämme se ei ole riippuliitämistä. No joka tapauksessa olimme perjantaina leijailemassa kaupungin yllä suurilla liitovarjoilla, sillä vuoristoisen maaston ansiosta Medellinin ympärillä on hyvät nostavat ilmavirtaukset. Meillä oli uskomaton tuuri sään suhteen, sillä viime aikoina täällä on satanut melkoisesti. Perjantaiaamua aurinko kuitenkin paistoin lähes kirkkaalta taivaalta ja jo 10 aikaan oli lähemmäs 30 astetta lämmintä. Pystyimme siis nauttimaan kauniista aamupäivästä nurmikolla löhöillen kun jokainen meistä vuorollaan liiteli korkeuksissa. Oli uskomaton tunne nähdä Medellin jalkojensa alla ja katsella vuoristokotkien liitelevän ympärillämme. Yksi meitä lennättäneistä miehistä sanoi, että he ottavat linnuista mallia temppuihinsa. Vaikka yläilmoista...
Tekstit
Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2011.
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Luennot loppuivat vihdoin ja viimein tänään. Tuntui melkoisen tyhjälle lähteä viimeiseltä luennolta tietäen, että se oli lukukauden viimeine. Ensi viikolla meillä ei ole luentoja, jotta ehtisimme lukea lopputentteihin tai tehdä joillekin kursseille vaadittavat lopputyöt. Kumman nopeasti aika onkin mennyt, sillä tuntui sille että vasta istuin ensimmäisellä luennollani täällä kummastellen, miten ikinä selviäisin tästä lukukaudesta, sillä jo yhden luennon seuraaminen espanjaksi oli hankalaa. Onneksi espanjani on parantunut melkoisesti, ja olen loppulukukaudesta pystynyt nauttimaan luennoista. Annoin kansainvälisten suhteitteni amerikkalaiselle luennoitsijalle tiistaina kaikki englanninkieliset kirjani, sillä ne eivät millään mahdu laukkuihini. Täällä kirjat ovat hurjan kalliita, joten Joshua otti kirjat kiittäen vastaan. Tänään hän toi minulle luennolla yhden omista kirjoistaan voidakseen jotenkin kiittää minua. Olin hurjan otettu, sillä olin monesti sanonut etten tarvitsisi mitään vastin...
ostoksilla
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
En ole viime aikoina päivitellyt blogia, sillä en ole oikeastaan tehnyt mitään mainitsemisen arvoista ja arki täällä alkaa olla niin tavallista etten enää keksi siitä suurtakaan kerrottavaa. Viimeisinä viikkoina on lisäksi ollut melkoinen kiire viimeisten koulutöiden parissa, sillä kaikki työt on palautettava viimeistään tämän viikon aikana. Mikä herätti kuitenkin ihmetykseni oli tämän viikonloppuinen ostosretki kahteen läheiseen ostoskeskukseen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt tarvitsevani uusia vaatteita, sillä olen pitänyt samoja vanhoja nuhjaantuneita vaatteita jo lähes vuodenpäivät, eivätkä ne ainakaan viimeisten kuukausien aikana ole muuttuneet paremmiksi, lähinnä päinvastoin, sillä kone pesee vain kylmällä vedellä ja pyörittäen vaatteet sellaiseen myttyyn että on ihme etteivät kaikki puseroni ole vielä venyneet muodottomiksi. Joten kaikki vaatteeni alkavat olla täynnä tahroja jotka eivät lähde irti kylmällä vedellä ja tämän lisäksi osasta ovat saumatkin alkaneet pikkuhiljaa repey...
Santa Fe de Antioquia
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Viime lauantaina kävin Heinin ja Owenin kanssa Antioquian vanhassa pääkaupungissa Santa Fessä. Kaupunki on myös medelliniläisten suosittu kohde, sillä kaupunki on huomattavasti alempana kuin Medellin ja siksi paljon lämpimämpi, monet lähtevät kaupunkiin päiväksi nauttimaan auringosta ja altaalla löhöilystä. Eikä suotta, sillä Santa Fe oli todella paljon lämpimämpi kuin Medellin. Olin varaututut sateiseen ja viileään ilmaan, sillä se tuntuu olevat ainoa sää mitä Medellinillä on ollut tarjottavanaan viimeisen kuukauden aikana. Astuttuani bussita ulos olin kuintenkin läkähtyä kuumuuteen, pitkine puseroineni. Santa Fe oli suloinen pikkukaupunki, joka edelleen näyttää hyvin siirtomaatyyliselle isoine keskusaukioineen ja monine kirkkoineen. Kaupunki muistutti melkoisesti Guatapetä, paitsi että talot eivät olleet riemunkirjavia vaan lähinnä valkoisiksi maalattuja. Lisäksi hieman kaupungin ulkopuolella oli suuri puinen riippusilta jota pitkin liikenne edelleen kulkee joen ylitse. Valmistuessaa...
autoton päivä
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Viime keskiviikkona, mukavasti palun jälkeisenä päivänä Medellinissä oli autoton päivä. Kaikkien tuli suuren sakon uhalla jättää auto kotiin aamu kuuden ja ilta kuuden välisenä aikana. Sakko oli lähemmän 240.000 pesoa, mikä on noin 100 €, joten kovinkaan monta yksityisautoa ei ollut liikenteessä. Oli mukavaa kävellä kouluun, kun koko matkaa ei tarvinnut hengittää sakeita pakokaasuja ja avenidan pääsi kerrankin ylittämään melko sujuvasti, sillä liikennettä oli huomattavasti vähemmän kuin tavallisesti. Autottoman päivän kunniaksi luokkahuoneet ammottivat tyhjyyttään ja salillakin oli hurjan hiljaista. Ilmeisesti iso osa opiskelijoista oli kunniottanut autotonta päivää jäämällä kotiin, sillä monet asuvat melko pitkänkin matkan päässä eivätkä he ole tottuneet käyttämään julkisia. Kaverinihan eivät edes lähde minnekään niinä päivinä kun pico y placa (auton käyttökielto) osuu kohdille, sillä heidän mielestään on hurjan hankalaa lähteä minnekään taksilla tai julkisilla. Itse nautin liikenteen...