Bryssel
Gent Olin viime viikonloppuna Brysselissä käymässä. Eurostar-luotijuna alkaa jo tulla tutuksi, sillä matkustin jälleen junalla kanaalin ali Belgiaan. Tunnen aina omantunnon piston, kun lennän jonnekin, sillä koitan muutoin elää mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Ja lentäminen moneen kertaan vuodessa ei todellakaan ole mikään ilmastoteko. Siksi olen nyt niin tyytyväinen, että olen voinut välttää lentämistä ja päästä silti helposti ulkomaille. Olen vielä erityisen mieltynyt junalla matkustamiseen, mikä on tehnyt tästä manner-Euroopan matkailusta hauskaa. Suomessa luotijunalla ei edes voi matkustaa, joten nyt kaikki ilo irti. Bryssel Lontoossa helle senkun jatkuu ja jatkuu, rehellisesti näin lämmin sää saisi jo riittää. Öisinkin lämpötila pysyttelee ainakin 20 asteen tuntumassa, minkä seurauksena meidän rakas Victorian aikainen huonosti eristetty asuntomme alkaa olla kuin huono sauna. Omaan huoneeseeni saa sentään pienen ilmavireen, kun nukkuu ikkuna ja ovi apposen auki. En...