Maailman laidalla

Cartagenasta jatkoimme matkaa kohti Tayronan luonnonpuistoa. Olimme varanneet aivan puiston laidalta hostellin, sillä puiston alueella olevat hotellit olivat hurjan kalliita. Ajattelimme, että pääsisimme helposti hostellilta kansallispuistoon patikoimaan. Hostelli oli melko kaunis, pieni muutamista mökeistä koostuva kokonaisuus. Huomasi hyvin olevansa luonnon keskell, sillä erilaisia ötököitä juoksenteli pitkin huoneita, erityisesti muurahaiset olivat innoissaan pienistä keksimuruista joita tarkoituksettomasti tipahteli lattialle. Muutamat muurahaisen purematkin tuli hankinttua, kaikien niiden tuhansien pikkupolttiastien tekemien pistosten jatkoksi. Päivävaellus luonnonpuistossa oli upea elämys, patikoimme lähes koko päivän, vaikka hostellin omistajan mukaan koko lenkin kävelyyn meninisi noin viisi tuntia. Onnistuimme käyttämään siihen lähes kahdeksan, sillä pysähtelimme vähän väliä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Polku kulki ensin tuuhean metsän läpi vanhalle raunioituneelle in...

Vihdoin ja viimein viime torstaina jätimme Medellinin sateiset säät taakse ja suuntasimme Karibian rannikolle kohti Cartagenaa ja Santa Martaa. Olin innoisani lomasta, sillä olen viime viikkoina joutunut palauttamaan useammankin suuren harkan. Paikalliset tuttuni sanoivat Cartagenan olevan upea, mutta olen täällä kuullut niin monen muunkin paikan olevat uskomattoman kaunis ja joutunut pettymään, etten tällä kerralla odottanut suuria. Cartagena oli kuitenkin todella kaikkien kehujen arvoinen, vanha kaupunki näyttää sille mitä ajattelin Medellininkin olevan. Vanhoja värikkäitä siirtomaatyylisiä rakennuksia ja Karibian tunnelmaa. Ainoa ikävä puoli Cartagenassa ovat sinnikkäät myyjät joista ei tahdo päästä eroon millään. He todella seuraavat perässä ja tyrkyttävät tuotteitaan reippaaseen ylihintaan. Cartagena on yksi maan vilkkaimmista turisti kaupungeista, joten rihkama kauppiaita on joka kulmalla. En ehkä itse ole niin eksoottisen näköinen, sillä olen kuitenkin ruskeahiuksinen, mutta Hei...

Täällä ei pahemmin tarvitse tehdä mitään itse. Oikeastaan on kummalista jos pitää kävellä jonnekin tai kantaa itse painavat tavaransa. Kävin viime viikolla elokuvissa costaricalaisen kaverini kanssa, joka asuu melko lähellä paikallista ostoskeskusta. Olen tutustunut tyttöön kuntosalilla, joten liikunta ei ole hänelle täysin vierasta. Kävellen matkaa on ehkä 15 minuuttia, mutta eihän kauniina aurinkoisena päivänä turhaan kannata hikeentyä vaan köröttelimme matkan taksilla. Eihän taksi täällä mitään maksa, mutta välillä silti ihmettelen ihmisten intoa ajella autolla joka paikkaan. Roskat voi heittää oven vieressä olevaan jätekuiluun, ettei tarvitsisi liata omia käsiään kantamalla niitä roskakatokseen. Roskat joita ei voi heittää alas jätekuilusta, kuten kaikki isommat pahvipakkaukset, voi sen sijaan jättää rappukäytävään odottamaan, että joku taloyhtiön työntekijöistä tulee korjaamaan ne parempaan talteen. Osa selkeästi pinoaa myös paperinsa ja muovipullonsa rappuun, ehkä täällä on sitte...

Vaikka pidänkin ihmisten rennosta asenteesta, minkä takia kukaan ei tunnu pahastuvan vaikken ryhmätöissä teekään juuri mitään, toisinaan kaipaisin suomalaista tehokkuutta ryhmätöiden tekemiseen. Olen tottunut siihen, että ryhmätyöt tehdään ripeästi ja mahdollisimman vähän aikaa käyttäen. Toisin sanoen, työt jaetaan ja ryhmä tapaa muutaman kerran varmistaakseen, että jokainen tietää mitä on tehtävä. Täällä ryhmätyöt vievät ikuisuuden. Tavataa, jutellaan, pohditaan mitä pitäisi tehdä ja käydään kahvitauoilla. Eilen kulutin yli kaksi tuntia tapaamisessa jonka ajattelin olevan ohitse noin puolessa tunnissa. Miten en ole vieläkään oppinut, ettei täällä mikään hoidu kovin nopeasti?? Uskoin, että kun kerran olimme jakaneet sangen yksinkertaiset kysymykset reilusti yhden jokaiselle näkisimme pikaisesti ja kirjoittaisimme harkan puhtaaksi... miten väärässä olinkaan. Perinteisesti odotimme ensimmäiset puoli tuntia ryhmän jäseniä saapuviksi, minkä jälkeen vaihdoimme vielä kuulumisia. Kun vihdoin ...

Tämä kaupunki on uskomattoman meluisa. Tätä tunnetta korostaa se, että kämppäni on suuren avenidan varrella ja autoja porhaltaa sitä pitkin yötä päivää. Kaupungin melu ei lakkaa hetkeksikään. En viikolla nuku juurikaan seitsemää pitempään, sillä ruuhka-aika alkaa seitsemän aikoihin ja autojen tööttäily, jarrujen kirskunta ja pakoputkien pärinä on takuuvarma keino herätä ilman herätyskelloa. Autokanta on täällä huomattavasti Suomea vanhempaa ja siksi liikenteenmelu on huomattavasti kovempaa kuin monissa muissa maissa joissa olen ollut. Pakoputket paukkuvat ja pärisevät, minkä lisäksi autot itsessään pitävät välillä korvia särkevää meteliä. Täällä on myös tapana tuutata kaikelle mahdolliselle, hei valo vaihtuin jo 0,1 sekunttia sitten... nuija, ei noin voi tehdä.... kaunis nainen kadun varrella... tarvitseko taksia tai bussia.... terve kaveri.... Tämän lisäksi ruuhka-aikaan kaduilla on liikennepoliiseja puhaltamassa pilleihin, jotta liikenne soljuisi jouhevammin. Oman lisänsä tuovat kaik...