Helleaalto piinaa
Huh hellettä. Kuuman ilman rintama tuntuu jämähtäneen Johannesburgin ylle ja helle sen kun jatkuu. Ulkona ei etenkään keskipäivällä juuri viitsi oleilla, kun varjossakin istuessa hikoilee. Lauantaina vietimme aikaa sisätiloissa yhdessä Johannesburgin monista ostoskeskuksista. Kyseinen ostoskeskus sijaitsi kaupungin varakkaammalla alueella ja oli myös sen näköinen. Kaikkialla oli todella siistiä ja uuden näköistä, lisäksi ostoskeskuksessa oli monien eri luksusmerkkien myymälöitä. Oli kuitenkin mukavaa vain kierrellä ja katsella, millaisia vaatteita ja muuta tavaraa täällä on myynnissä. Kävimme myös syömässä ja leffassa. Onneksi olin helteestä huolimatta ottanut pitkähihaisen paidan mukaan, sillä arvasin että ostoskeskuksessa ja etenkin leffateatterissa ilmastointi saattaisi olla liiankin tehokas. Sunnuntain v...