Maailman laidalla

Tuntuu, että täällä niin kuin monessa muussakin maassa kaikki haluttaisiin pakata muovikasseihin. Olen jo pitemmän aikaa ottanut ison kassin mukaan ruokakauppaan, sillä en tosiaankaan halua raahata ruokaostoksiani kotiin tuhannessa muovipussissa. Ei sillä, että kasseista tarvitisi maksaa, mutta kun tuntuu sille, etteivät kassit kestä mitään, joten yhteen kassiin ei voi pakata kovin paljon tavaraa, minkä seurauksena kaupasta todella lähtee kotiin tuhannen kassin kanssa. Ikävää raahata käsiin painuvia muovikasseja edes sitä muutaman korttelin matkaa... Lisäksi muovipussit pyörivät ympyrää ja kiertyvät sormien ympäri niin ettei niitä tahdo saada laskettua käsistään. No olen siis hämmentänyt kaupan pakkaajia tuomalla oman kanssini ja pyytämällä että kaikki mikä mahtuu laitettaisiin sinne ja loput pakkaisin mieluusti reppuuni. Melko monesti olen myös saanut ostoskärryt millä voisin työntää ostokseni kaupasta ulos ja monet ovat jääneet tyrmistyneinä katsomaan perääni kun olen heittänyt repun...

Petran kanssa vietimme viime viikonlopun Manizalesissa, vajaan 200km päässä Medellinistä. Vuoristoisilla teillä tosin matkaan meni yli neljä tuntia. Onneksi ei sen enempää sillä aloin jo voida hieman huonosti mutkaisilla ja kuoppaisilla teillä. Manizales, niinkuin monet muutkin kaupungit täällä, ei ollut mitenkään erikoinen. Lähinnä matkustimme sinne, sillä sieltä oli lyhyt matka vuoristoon ja kahvitiloille. Torstain vietimme kierrellen Manizalesin keskustaa, näimme myös maan suurimman betonikirkon. Itsekseni mietin mahtaakohan kirkko olla maan suurin betonikirkko siksi, ettei toista ole. Kirkko ei tosiaan ollut mikään silmää hivelevä nähtävyys, erityisesti sen takia, että se harmaana ja rosoisena näytti hurjan keskeneräiselle. Muuten keskustaa tuntuivat hallitsevan erilaiset kahvilat jotka myivät toinen toistaan kummallisemman värisiä kakkuja. Pakko myöntää, ettei esimerkiksi limanvihreä hyytelökoristelu kovasti houkutellut maistamaan varmasti hyvin makeaa kakkua. Perjantain vietimme ...

Petra saapui tänne viime lauantai ja olemme kierrelleet kaupunkia. En ole oikeastaan itsekään nähnyt täällä mitään. Tuntuu sille, että kerran saavuttuani olen jumittanut koko ajan Pobladon kaupungin osassa. Sunnuntaina kävimme läheisessä pikkukaupungissa Guatapessa ja kiipesimme kaupungin lähellä olleen jättimäisen kivenlohkareen päälle. Askelmia oli kuulemma lähes 700... Hetken aikaa ylös asti kipuaminen kestikin, mutta näköalat olivat sen arvoiset. Näytti tosin vähän sille kuin olisi ollut järvi Suomessa tai saaristossa, sillä olimme niin korkealla että kasvillisuus muistutti vähän Suomesta ja rikkonainen järvi pienine saarineen oli melkoisen tutun oloista maisemaa. Löntystelimme mäen alas ja huristelimme taksilla Guatapen kylään, jossa ihastelimme värikkääksi maalattuja taloja. Kaupunki oli hyvin pieni ja olimme muutamassa tunnissa nähneet kaiken. Pidin kuitenkin kaupungista, sillä se näytti sille mille olin latinalaisen amerikan kuvitellut. Siirtomaatyylisiä rakennuksia ja kirkkait...

Kävimme maanantaina Heinin kanssa uudelleen maahanmuuttovirastossa. Olimme jälleen varautuneet viettämään koko päivän jonottaen henkilökorttejamme ja kuulevamme kaiken vaivan jälkeen etteivät kortit vielä olleet valmiina. Olimme iloisesti yllättyneitä, kun vastaanottovirkailija pyysi nähdä passimme ja kaivoi korttimme laatikostosta. Eniten meillä meni aikaa päästä kaupungin toiselle laidalle, itse virastosta asioinnista selvisimme ehkä kymmenessä minuutissa. Kummallakin oli vähän epäuskoinen olo, kun kävelimme korttiemme kanssa ulos virastosta. Olen nyt virallisesti arkistoissa väärällä nimellä, viisumiini nimeni on kirjoitettu oikein, mutta henkilökortissani seisoo Gustaffson... viis siitä, en halua rueta selvittämään, mitä papereita (kolmena kappaleena) joutuisin täyttämään jotta saisin uuden kortin. Enkä ole vielä kertaakaan tarvinnut kolumbian henkilökorttiani, sillä suomalainen henkkarini on kelvannut tähän asti. Siitä huolimatta, että kaikki tekstit ovat joko suomeksi tai ruotsik...

Sain tänään takaisin ensimmäisen välikokeen tulokset. Aavistelin kokeen menneen kohtalaisesti, olin lukenut artikkelit ja koska kaikki materiaali sai olla tentissä mukana, pystyin tarkistelemaan monia kohtia artikkeleista. Paras arvosana on 5,0 ja sain 4,4. Yhden luokan parhaista tuloksista sillä, moni ei saanut edes tarvittavaa 3,0, jotta olisi päässyt kokeesta läpi. Vaikka kaverini Ana ja Camila onnittelivat minua lämpimästi, huomasin heidän hieman ihmetelleen arvosanaani. En ole varmasti ollut näin hyvilläni hyvästä arvosanasta sitte yo-kirjoitusten, mutta pakko myöntää, että itsekin ihmettelen miten sain niin hyvän arvosanan kokeesta. Toki se oli mielestäni helpompi kuin monet kokeet joita olen Suomessa tehnyt, mutta en osaa espanjaa niin hyvin, että olisin ymmärtänyt artikkelit täydellisesti puhumattakaan, että olisin osannut argumentoida vastauksiani kovin monipuolisesti. Ihmettelystä huolimatta olin koko päivän innoissani koearvosanasta. Nyt tarvitsisi vain jaksaa vielä lukea lo...