Maailman laidalla

Kuumaa ja kosteaa oli ensimmäinen ajatukseni kun kävelin ulos Denpasarin lentokentältä. Olin lähtenyt Sydneystä huppari päällä ja vaikka ilma olikin Australiassa ollut lämmin, ei se ollut mitään verrattuna hikiseen ilmaan joka löi vastaan lentokentän ulkopuolella. Onneksi sentään hotellin kuljettaja oli vastassa. Mutkainen lähes kolmen tunnin ajomatka pimeillä, kapeilla ja mutkaisilla teillä oli mahtava loman aloitus. Kulkukoiria juoksenteli ajovalojen edessä ja tuntui sille, ettei liikenteen suunnalla ollut suurtakaan väliä. Autot tuntuivat soljuvasti käyttävän sekä oikeaa että vasenta kaistaa, mopoja ja skoottereita oli riittämiin. Ajomatka oli mielenkiintoinen, yritin parhaani mukaan hurjan väsyneenä jutella kuljettajan kanssa. Hänen englantinsa jätti paljon arvailun varaan, mutta jotenkin aika kuitenkin kului. Saavuin rättiväsyneenä hotellille ja kaaduin melkein suoraan huoneeseen astuttuani sängylle nukkumaan. Sen verran jaksoin vilkuilla ympärilleni, että huomasin suihkun muist...

Saavuin Sydney'in seikkailtuani Canberrassa muutaman päivän. Ensi vaikutelma kaupungista oli mukava, täällä on ollut aika pilvistä joten aurinko ei ole polttanut ihoa karrelle ja on jaksanut hyvin kierrellä kaupunkia kun ilma ei ole ollut polttavan kuuma. Pidän Sydneystä, sillä kaupunki on hauska sekoitus uutta ja vanhaa, isoja puistoja ja meren rantaa. Ensimmäisenä päivänä kävelin tietysti katsaastmaan kaupungin maamerkin opperatalon. Tiesin, että siellä esitettiin pähkinänsärkijä balettia jouluun asti ja kävin toivorikkaana lippuluukulla kysymässä peruutuspaikkoja, niitä ei valitettavasti ollut. Sen sijaan ystävällinen rouva neuvoi, että päivittäin esitykseen myydään kymmenen seisomapaikkalippua. Ihmiset kuullemma jonottavat niitä jo ennen lippuluukkujen avaamista, joten kannattaa olla aikaisin paikalla. Kiersin loppupäivän kaupunkia ristiin rastiin ja pidin siitä hetki hetkellä enemmän. Illalla kun kävelin takaisin keskustan halki, pysähdyin ihailemaan kirkon seinään heijastettu...

Hetken aikaa onkin mennyt viimeisstä kirjoituksesta. Olin vähän huolissani, saisinko kaikki tavarani lentokoneesen, mutta lentokenttävirkailija vain tyynesti laittoi rinkkaani oranssin lapun paivavan tavaran merkiksi. Eipä ihme jos rinkka tuntui painavan. Lentokoneen noustessa katselin kyyneleet silmissä viimeisen kerran taakse jäävää Uutta-Seelantia, vaikka olinkin kovasti odottanut pääseväni jatkamaan matkaa oli siitä huolimatta todella haikeaa jättää taakse maa jossa olin viihtynyt niin hyvin. Gemma oli vastassa lentokentällä ja ajoi minut vanhempiensa luokse maaseudulle. Jotenkin olin ajatellut hänen asuvan aivan Melbournen lähellä, mutta ajomatkaa oli lähemmäs kaksi tuntia. Kymmenen vuoden kuivuuden jälkeen tänä vuonna oli satanut useamman vuoden edestä ja kaikki vesistöt tulvivat. Tämän lisäksi aluetta vaivasi sirkka ongelma, joka puolella oli lentäviä ruskeita sirkkoja, jotka kuulemma syövät sadon. Kunnon maaseutu elämys kaupunkilaistytölle. Nautin suunnattomasti maaseudun hilja...

Viimeiset päivät olen käyttänyt Aucklandiin tutustumiseen. Jostain kumman syystä en viiden kuukauden aikana ole ehtinyt mm. Aucklandin museoon tai Mount Edenille, sammuneen tulivuoren kraaterille josta on kaunis näköala keskustaan. Onhan näitä sammuneita tulivuoria tullut nähtyä, mutta mount Edeniltä näkee Devonportin ja Rangitoton tulivuoret ja keskustan. Ja oli pakko keksiä jotain tekemistä viimeisiksi päiviksi. Hieman yksinäistä olla kaupungissa jossa on ollut monta kuukautta, mutta josta kaikki kaverit ovat lähteneet. On oikeastaan nähnyt kaiken mitä turistina voi nähdä, eikä oikeastaan hurjasti huvita kierrellä samoja katuja enää uudelleen. Erityisesti täällä Aucklandissa on aika vähän mitään näkemisen arvoista, keskustassa ainakaan. Monet lähiöt ovat kauniita, mutta kaukana keskustasta. Jotenka kulutin aikaani käymällä kahdesti elokuvissa ja Aucklandin museossa. Museo oli pienoinen pettymys, olin onnellinen etten ollut maksanut sisäänpääsystä, sillä koko näyttely sotia esittelevä...

Titta lähti eilen takaisin talviseen Suomeen, täällä helteessä on hankalaa kuvitella palaavansa takaisin keskitalveen. Toisaalta voisi olla helpompaa päästä joulutunnelmaan, jos täällä näkyisi muutakin kuin tekolunta. Oli kotoisaa viettää muutama yö vanhassa hostellissa, jossa olin lähes kolme viikkoa kun tulin tänne. Vanhat tutut Gustavoa lukuunottamatta eivät enää tietysti asu hostellilla, mutta kun tuntee hostellin kuin oman kotinsa, niin onhan sinne aina mukava palata. Kämppäkaverini majoittavat minut nyt viimeisen viikon, minkä seurauksena kaikki tavarani lojuvat tällä hetkellä pitkin poikin nurkkia, sillä täällä ei tosiaan ole liiemmälti tilaa purkaa ainoatakaan kassia mihinkään. Yritän viimeisenä viikkona ehtiä vielä käymään muutamissa paikoissa, joihin en ole tätä ennen vaivautunut menemään. Esimerkiksi kaikkien matkaoppaiden kehuma Aucklandin museo on edelleen näkemättä, vaikka sinnekin pääsee ilmaiseksi. Lisäksi ajattelin vähän kävellä keskustan ulkopuolella katsomassa, mille...

Aamulla oli kiire lähteä, joten en kerinnyt kovin pitkästi kuvailemaan Wellingtonia. Kahden päivän jälkeenkin olen edelleen tyytyväinen, että jaksoimme ajaa saaren etelä kärkeen asti. Titta makasi koko maanantain sängyn pohjalla migreenin kourissa, joten kiertelin kaupunkia omaan tahtiini. Heräsin jo aikaisin aamulla ja siirsin auton sakkopaikalta vähän kauemmas keskustasta. Olin turisti-infossakin jo ennen yhdeksää ja tiskin takana ollut tyttö mietti hetken, mitä voisin tehdä niin aikasin aamulla. Onneksi kasvitieteelliseen puutarhaan vievä raitiovaunu tai ehkä oikeammin köysirata, kulki jo aikaisin aamulla ja matkustin vaunulla kukkulan huipulle mistä avautui kaunis näkymä yli Wellingtonin keskustan. Kasvitieteellinen puutarhakin oli jo näin myöhään keväällä hyvässä kunnossa, osa kukista kukki ja nurmikko viheriöi. Erityisen kaunis oli ruusutarha jossa kukki monen värisiä ruusuja. Jatkoin matkaa puutarhan halki kohti parlamenttia jonne järjestettiin päivittäin ilmaisia opastettuja ki...