Maailman laidalla

Tuntuu haikealta jättää hostelli, jossa olen viihtynyt näin hyvin. Reilu kaksi viikkoa täällä ovat kuluneet tosi nopeasti ja olen saanut uusia hyviä ystäviä. Odotan tietysti, että saan purkaa kassini ja vihdoin asetella vaatteet kaappiin enkä läjään lattialle. On myös mukavaa saada oma huone, jota ei tarvitse jakaa satunnaisesti kuorsaavien huonekavereiden kanssa. Olen kuitenkin kotiutunut hostelille jo niin hyvin, että tuntuu haikealle lähteä täältä huomenna. Iso osa muista vaihtareista asuu koulun asuntolassa, ja he ovat tietysti siellä tutustuneet toisiinsa. Siksi pieni hostelli on ollut todella hyvä vaihtoehto, sillä täällä on kerinnyt tutustua toisiin täällä pidemmän aikaan olleisiin asukkaisiin. Tällä hetkellä parhaat ystäväni Aucklandissa ovat hostellikaverini. Heistä suurin osa ei kuitenkaan aio jäädä kaupunkiin kovin pitkäksi aikaa, joten yritän parhaani mukaan tutustua muihin vaihtareihin, jotka ovat täällä koko kevään ja alkukesän kuten minäkin. Eilen tapasin ensimmäistä ker...

Kiweille on pakko antaa kunniaa sääntöjen noudattamisesta. Aucklandin sää on vähintäänkin epävakainen. Aurinko voi paistaa lähes kirkkaalta taivaalta ja hetkeä myöhemmin huomaa seisovansa kaatosateessa. Hetkittäiset rankat sadekuurot saavat ihmiset juoksemaan katoksien alle, mutta tästä huolimatta he jaksavat seistä valoissa ja odottaa sovinnollisesti vihreän miehen ilmaantumista. Itselläni on ajoittain ollut vaikeuksia jaksaa odottaa valojen vaihtumista sateessa. Liikennevaloissa oli muutenki totuttelemista. Vihreä mies on näkyvissä vain hetken, minkä jälkeen katu pitää ylittää punaisen valon välkkyessä.

Hostelli alkaa tuntua kodilta kahden viikon jälkeen, useampi muukin on ollut täällä jopa pidempään kuin minä. Olen ystävystynyt muiden täällä pidempään olleiden kanssa. Olen ollut todella onnekas hostellin valinnassa, sillä ilman täällä olevia uusia ystäviäni olisin ollut todella yksin Aucklandissa nämä ensimmäiset viikot. Tulen varmasti ikävöimään hostellissa asumista, sillä kutsun hostellia jo kodikseni. Tänään pääsimme osallistumaan kiwi televisiosarjan kuvauksiin. Kuvausryhmä änkesi hostellin pieneen yhteistilaan kuvaamaan juuri kun olimme laittamassa päivällistä ja valmistautumassa lähtemään komediaklubille kannustamaan Zachia. Ilmeisesti tarkoituksena oli kuvata lavastettua tilannetta tulipalosta. Niin tai näin, pääsimme kaikki ikuistamaan naamanne Uuden-Seelannin televisioon. Komediaklubi-ilta kruunasi onnistuneen päiväni. Uskomaton voittaja fiilis kun sain avattua pankkitilin ilman passia, joka viettää seuraavat kuukaudet viisumikäsittelyssä. Ensimmäisessä pankissa vaadittiin p...

Reilussa viikossa on jo mukavasti ehtinyt tottua paikalliseen markettietikettiin. Olen käynyt ruokakaupassa lähes joka toinen päivä, sillä en jaksa kerralla kantaa kovin painavia ostoksia ylös jyrkkää mäkeä. Enkä nyt puhu pienestä nyppylästä, kävelen jyrkkää mäkeä lähes 20 minuuttia päästäkseni takaisin hostellille. Jo pelkkä mäen kävely riittäisi kuntoilusta, kauppakassien Reilussa viikossa olen tottunut siihen, että kassa pakkaa ostokset suoraan muovipusseihin tai hänelle ojennettuun kangaskassiin. Tuntui jo oudolle, kun kassa tänään pyysi minua pakkaamaan itse ostokseni kangaskassiini. Kotiin paluu saattaa vielä osoittautua vaikeaksi.

Sain tänään maksettua asunnon takuumaksun ja pääsen muuttamaan ensi viikon lauantaina. Asunto on lähellä yliopistoa, 13 kerroksessa. Parvekkeelta on upea näköala yli koko kaupungin. Lähen leijuin kävellessäni takaisin hostellille. En malttaisi odottaa, että pääsen muuttamaan. Asunnossa asuva ukrainalainen tyttö on todella mukava ja hän yrittää huominna löytää asukkaan kolmanteen huoneeseen. Asuntoa ei ole koolla pilattu, mutta vuokra on kohtuullinen ja asunto on mahtava. Asunto tuntui kodille jo kun näin sen ensimmäisen kerran. Joten jaan huoneen poikien kanssa vielä reilun viikon. Mukavaa päästä purkamaan lattialla lojuvat tavarani kunnon kaappeihin. Ihmettelen etteivät pojat ole vielä alkaneet kapinoida, sillä olen valloittanut tavaroillani koko huoneen. Kolme poikaa vievät yhdessä aman verran tilaa kuin minä. (Toivottavasti joku auttaa kantamaan kaikki tavarani mäkeä alas ja ylös 13 kerrokseen.)

Torstain yhden tunnin koulupäivä oli mukavaa vastapainoa keskiviikon luentoruuhkalle. Ehdin aamulla vihdoin ja viimein täyttämään koko 12 sivun viisumihakemuksen ja pyytämään yliopistolta leimat liitteiksi tarvittaviin papereihin. Tuntui kummalliselta laittaa passi ruskeaan kirjekuoreen ja jättää se maahanmuuttovirastoon, sillä passi lähetetään takaisin. Vaikka uskoakseni olen löytänyt asunnon, kirjoitin palautusosoitteeksi varoiksi Mian osoitteen. En haluaisi hukata passiani tällä saarella, sillä lähin lähetystö on Australiassa. Seuraavaan pariin kuukauteen en nyt voi reissata kuin Uudessa-Seelannissa. Viisumin lisäksi löysin myö vedenpitävät vaelluskengät, joille tulee varmasti käyttöä ainakin kaupungin tulvivilla kaduilla. Suunnitelmissa olisi kyllä lähteä vaeltamaan muutamien saksalaisten vaihtareiden kanssa. Aucklandissa ei riitä nähtävää koko puoleksi vuodeksi, keskusta on jo nyt viikon jälkeen nähty. Odotan vain säiden paranemista, etenkin etelä saarella osa vaellusreiteistä on ...

Tänään ei juuri olisi huvittanutkaan tehdä mitään muuta kuin istua sisätiloissa. Tuuli ja kaatosade eivät juuri houkutelleet viettämään aikaa ulkona. Ongelmana ei niinkään ole itse sade, sillä olin varautunut siihen goretexein vaan se, että kadut ovat sateella hurjan liukkaat. Hankalaa yrittää samalla kävellä nopeasti ja varovasti, ettei päätyisi makaamaan rähmälleen katukivetykselle. Huonosta säästä huolimatta kahdeksan tunnin luentoputki ei virkistä. Saa nähdä miten ikinä selviän kokonaisesta lukukaudesta vastaavia keskiviikkoja. Onneksi edes luennot ovat todella mielenkiintoisia, mutta siitä huolimatta jaksoin hädin tuskin raahautua mäkeä ylös hostellille nukkumaan. Luennot ovat todella erilaisia kuin Suomessa, vähän tuntuu sille kuin olisi palannut takaisin lukioon. Luennot eivät ole niinkään luentoja, vaan olemme mm. keskustelleet pienissä ryhmissä, katselleet videoita ja esittäneet sketsejä. Kurssiarvosanat koostuvat läsnäoloista ja monista pienistä esseistä ja esitelmistä. Kaik...

Toisinaan opiskelu Suomessa tuntuu äärimmäisen helpolle ja vapaalle. Ilmaisen yliopiston ja hyvien kurssikirjastojen listaan voisi lisätä luentojen ajat. Olin jo unohtanut, että luennoilla voisi käydä täysipäiväisesti. Neljästä kurssistani kaksi on iltaluentoina viidestä kahdeksaan. Eipä sillä, että voisin kovasti valittaa, sillä näin minulla on erittäin pitkä viikonloppu. Maanantaisin ja perjantaisin minulla ei ole luentoja ollenkaan ja tiistain luennot alkavat vasta viideltä. On vain uskomattoman vaikeaa keskittyä, kun on jo valmiiksi nuukahtanut olo luennolle mennessä. Koska luennoilla on lähes pakollinen läsnäolo, on syytä löytää keino piristyä iltaluennoille (pienessä salissa nukkuminen pistää ikävästi silmään). Tästä kaikesta huolimatta ensimmäinen kurssini vaikutti erittäin mielenkiintoiselle, toivon että muutkin kurssit olisivat yhtä mielenkiintoisia. Uskoakseni onnistuin myös vihdoin löytämään itselleni asunnon. Suomalaiseen kimppa-asumiseen tottuneena vuokra huimaa päätä, mut...

Uuden-Seelannin kansallisuskonto on kv. toimistomme mukaan rugby. All blacks, Uuden-Seelannin rugby joukkue, pelasi lauantaina Etelä-Afrikkaa vastaan ja voitti kirkkain luvuin. Meidät vaihtarit oli kutsuttu irkkupubiin katsomaan peliä ja kuultelemaan bändiä ottelun jälkeen. Rugby tietämykseni oli lähellä nollaa, joten lähinnä odotin hakan (maori tanssin) näkemistä ennen peliä. Tanssin tarkoituksena on haastaa vastustaja, All blacksien perinteenä on ollut esittää tanssi jokaisen pelin alussa jo monen vuosi kymmenen ajan. Hakan nähtyäni en enää ihmetellyt uusseelantilaisten menestystä rugbyssä. Tanssi näytti pelottavalle ja hyvin vaikuttavalle. En olisi itse halunnut seistä kentällä ja katsoa vastustajia esittämässä uhkaavaa tanssiaan. Rugby tietämykseni ei pelin aikana juuri kasvanut. Oli kylläkin hauskaa istua täydessä pubissa hurraamassa paikallisten menestykselle. Olisi mukavaa mennä Aucklandin stadionille katsomaan jokin paikallispeli, jotta pääsisi nauttimaan tunnelmasta. Yritän to...

Iskihän se sieltä, vääjäämätön matkustamisen seuralainen. Mukavaa herätä virkeänä uuteen päivään jo ennen aamu neljää, tunsin oloni erityisen virkistyneeksi yritettyäni turhaan nukahtaa lähes kaksi tuntia pimessä ja kuumassa huoneessa. Tulipahan nähtyä auringon nousu pitkästä aikaa ja nautittua hiljaisuudesta hämyisässä keittiössä muiden vielä nukkuessa. Täksi yöksi lataan iPodin, jotta voin edes maata valveilla musiikkia kuunnellen. Vuokrataso tässä kaupungissa on päätä huimaava. Reilusti alle 200 NZD/viikko hintaista asuntoa on vaikeaa löytää, ja nekin neljä asuntoa joissa olen käynyt ovat hädin tuskin olleet vaatekomeroa isompia. Suomessa ei tulisi mieleenkään maksaa yli 400€ vuokraa kimppakämpästä, jossa ei mahdu kunnolla oleilemaan. Onneksi hostelli on hyvällä paikalla ja talvisesonkina huoneita riittää, joten olen täällä ainakin vielä viikonlopun ylitse. Oma upea lisänsä asunnon etsintään tuo viisumin hakeminen. Tehokkaaseen työskentelytahtiin viisumin käsittelyaika on noin 50 pä...

Mukavaa lukea uutisia Suomen uskomattomista helteistä, kun samaan aikaan pitää kaivella rinkan pohjalta villavaatteita jotta tarkenee ulkona auringon laskun jälkeen. Keskipäivällä auringon lämmittäessä sää ei tunnu kovin talviselle, mutta heti auringon laskettua on syytä kaivaa lapaset kassista. Etelän talvi ei todellakaan helli lämmöllään. Kylmyyttä onneksi tasapainottaa Aucklandissa kävelyn hikisyys. Täällä kaduiksi kutsutaan myös pystysuoraa seinää muistuttavia korttelin pätkiä. Kovin montaa pyöräilijää ei olekaan tullut vastaan, sillä jo kävellessä saa ajoittain pinnistellä jotta jaksaisi mäen harjalle. Aamulla on mukavaa lasketella alamäkeen keskustan suuntaan, mutta illan pimetessä vastakkaiseen suuntaan kiipeäminen ei tunnu yhtä helpolta. Mäistä viis, sillä kaupunki vaikuttaa edelleen miellyttävälle, erityisesti illalla monet talot on valaistu kauniisti. Kaupunkiin tutustumisen lisäksi yritän etsiä itselleni asuntoa. Ensimmäistä kävin katsomassa tänään ja toivon pääseväni näkemä...

Kahden päivän lentomatkustamisen jälkeen ymmärtää hyvin miksi Ausseja kutsutaan Down Underiksi, Uudesta-Seelannista puhumattakaan. 48 tunnin matkustamista ei voi kuvailla nautinnoksi, vaikkei mitään ikävää sattunutkaan. Onneksi olin valinnut lentoyhtiöt hyvin, sillä ruoka oli hyvää ja elokuvia ja sarjoja oli tarjolla joka lähtöön. Erityisen mukava yllätys oli katsella jalkapallon MM finaali jälkilähetyksenä, Melbournen ja Aucklandin välisellä lennolla. Elokuvista huolimatta luin vinon pinon lehtiä ja kaksi kirjaa matkalla. Rehellisesti pääsin perille ilman kummempia kommelluksia, tästä on osaksi kiittäminen Miia, joka lähetti viestin juuri kun olin lähdössä kotoa kohti Helsinki-Vantaata. Hän ystävällisesti kertoi, ettei Australiassa pääse Uuden-Seelannin lennolle, ellei passissa ole viisumia tai vaihtoehtoisesti esittää lentolippua pois Uudesta-Seelannista. Ei auttanut kuin suunnata pikaiseen nettiostoksille ja ostaa lento Aucklandista Sydney'in lokakuun alkupuolelle. Eipä pikku lo...