Bryssel

Gent
Olin viime viikonloppuna Brysselissä käymässä. Eurostar-luotijuna alkaa jo tulla tutuksi, sillä matkustin jälleen junalla kanaalin ali Belgiaan. Tunnen aina omantunnon piston, kun lennän jonnekin, sillä koitan muutoin elää mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Ja lentäminen moneen kertaan vuodessa ei todellakaan ole mikään ilmastoteko. Siksi olen nyt niin tyytyväinen, että olen voinut välttää lentämistä ja päästä silti helposti ulkomaille. Olen vielä erityisen mieltynyt junalla matkustamiseen, mikä on tehnyt tästä manner-Euroopan matkailusta hauskaa. Suomessa luotijunalla ei edes voi matkustaa, joten nyt kaikki ilo irti.

Bryssel
Lontoossa helle senkun jatkuu ja jatkuu, rehellisesti näin lämmin sää saisi jo riittää. Öisinkin lämpötila pysyttelee ainakin 20 asteen tuntumassa, minkä seurauksena meidän rakas Victorian aikainen huonosti eristetty asuntomme alkaa olla kuin huono sauna. Omaan huoneeseeni saa sentään pienen ilmavireen, kun nukkuu ikkuna ja ovi apposen auki. En edes voi sulkea verhoja, sillä pimennysverhot ovat niin paksua kangasta, että ne pitävät lämmön tehokkaasti sisällä. Pakatessani Brysseliä varten tavaroitani olin pakata mukaan lämpimämpiä vaatteita, mutta onneksi tarkistin sääennusteen ennen lähtöä. Brysseliinkin luvattiin lähes 30 asteen aurinkoista säätä koko viikonlopuksi. Ei siis helpostusta helteeseen edes sateisen sään luvatussa maassa.

Varmasti kuumuus on pehmittänyt pääni, sillä minulla oli jo suorastaan ikävä Brysseliin. Oli ihanan kotoisaa saapua tutulle asemalle ja körötellä 70-lukulaisella oranssilla metrolla ystäväni luo. Huomaa, että olen niin tottunut Lontoon metron ääniopasteisiin, että olin ajaa ystäväni aseman ohi. Odotin koko ajan kuulutuksen kertovan, milloin olisin oikealla asemalla, mutta eihän vaunussa toiminut edes näyttötaulu. Tervetuloa Brysseliin.

Tein perjantaina töitä ystäväni luona ja näin vanhaa työkaveriani töiden jälkeen keskustassa. Lontoon keskustaan verrattuna Bryssel näytti vähän nukkavierulta ja kuluneelta. Kaikkialla näkee, että rahaa on joskus ollut, mutta enää sitä ei ole, ainakaan kunnostustöihin. Mutta siihenkin ehti Brysselissä asuessa niin tottua, ettei se oikeastaan enää häiritse. Eikä minulla ole ikävä Brysseliin siksi, että kaupunki olisi erityisen viehättävä, jos rehellisiä ollaan, se ei todellakaan ole. Mutta kaipaan ystäviäni ja kaupungin moninaisia tapahtumia ja helppoutta matkustaa muualle Eurooppaan. Ja kaipa ehdin olla Brysselissä riittävän pitkään, jotta siitä tuli koti vaikkei se niin kaunis koti ollutkaan. Piipahdimme perjantai-illalla vielä ulkoilma konsertissa keskustan lähellä ja kiersimme sen jälkeen Midin aseman vieressä olevan suuren tivolin, joka on Midillä aina tähän aikaan kesästä yli kuukauden.
Bruxelles les bains

Lauantai oli mahtava päivä. Kävimme Gentissä kaupunkifestivaaleilla ja palasimme sieltä takaisin Brysseliin nähdäksemme kansallispäivän ilotulituksen. Gentissä oli todella mahtava tunnelma. Gentse feesten kaupunkifestari järjestetään joka kesä ja se levittäytyy ympäri kaupungin keskustaa. Kiertelimme hetken eri alueiden välillä ja jäimme lopulta kanavan rantaan kuuntelemaan kuubalaista musiikkia. Ympärillämme ihmiset tanssivat kun bändi soitti salsaa. Helteisessä säässä tuntui sille kuin olisi palannut lattareihin.

Bruxelles les bains
Sunnuntaina kävimme Bruxelles les bains tapahtumassa. En ollut ollut siellä koskaan aiemmin ja nyt kun kerrankin sattui aurinkoinen sää halusin mennä katsomaan, millainen tapahtuma oikein on. Ilmeisesti Pariisin innoittamana Brysselissä kanavan rantaan on kesäisin rakennettu "ranta". Paikalle on tuotu hiekkaa ja sinne on pystytetty monenlaisia ruoka- ja juomakojuja. Alueella on myös ulkoilma leffateatteri, rantalentopallokenttä ja mahdollisuus vuokrata kanootteja. Toki veteen ei tietenkään saa mennä uimaan, eikä likainen kanava siihen juuri kutsukaan. Kiersimme kojut kaikessa rauhassa ja kävelimme sen jälkeen keskustaan, sillä halusin ostaa kämppiksilleni tuliaisiksi suklaata. Voin itsekin nyt nauttia niistä ennen kuin ne täysin sulavat Lontoon helteessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta