kotona hostellilla
Hostelli alkaa tuntua kodilta kahden viikon jälkeen, useampi muukin on ollut täällä jopa pidempään kuin minä. Olen ystävystynyt muiden täällä pidempään olleiden kanssa. Olen ollut todella onnekas hostellin valinnassa, sillä ilman täällä olevia uusia ystäviäni olisin ollut todella yksin Aucklandissa nämä ensimmäiset viikot. Tulen varmasti ikävöimään hostellissa asumista, sillä kutsun hostellia jo kodikseni.
Tänään pääsimme osallistumaan kiwi televisiosarjan kuvauksiin. Kuvausryhmä änkesi hostellin pieneen yhteistilaan kuvaamaan juuri kun olimme laittamassa päivällistä ja valmistautumassa lähtemään komediaklubille kannustamaan Zachia. Ilmeisesti tarkoituksena oli kuvata lavastettua tilannetta tulipalosta. Niin tai näin, pääsimme kaikki ikuistamaan naamanne Uuden-Seelannin televisioon.
Komediaklubi-ilta kruunasi onnistuneen päiväni. Uskomaton voittaja fiilis kun sain avattua pankkitilin ilman passia, joka viettää seuraavat kuukaudet viisumikäsittelyssä. Ensimmäisessä pankissa vaadittiin passi ja joku toinen henkilöllisyystodistus. Seuraavasssa pankissa tarvitsin vain AUT:n opiskelijakorttini ja sain avattua ilmaisen tilin.

Kommentit
Lähetä kommentti