Viimeinen päivä hostellilla
Tuntuu haikealta jättää hostelli, jossa olen viihtynyt näin hyvin. Reilu kaksi viikkoa täällä ovat kuluneet tosi nopeasti ja olen saanut uusia hyviä ystäviä. Odotan tietysti, että saan purkaa kassini ja vihdoin asetella vaatteet kaappiin enkä läjään lattialle. On myös mukavaa saada oma huone, jota ei tarvitse jakaa satunnaisesti kuorsaavien huonekavereiden kanssa. Olen kuitenkin kotiutunut hostelille jo niin hyvin, että tuntuu haikealle lähteä täältä huomenna.
Iso osa muista vaihtareista asuu koulun asuntolassa, ja he ovat tietysti siellä tutustuneet toisiinsa. Siksi pieni hostelli on ollut todella hyvä vaihtoehto, sillä täällä on kerinnyt tutustua toisiin täällä pidemmän aikaan olleisiin asukkaisiin. Tällä hetkellä parhaat ystäväni Aucklandissa ovat hostellikaverini. Heistä suurin osa ei kuitenkaan aio jäädä kaupunkiin kovin pitkäksi aikaa, joten yritän parhaani mukaan tutustua muihin vaihtareihin, jotka ovat täällä koko kevään ja alkukesän kuten minäkin. Eilen tapasin ensimmäistä kertaa ison osan muista vaihtareista yhteisessä illanvietossa. Tuntuu sille, ettei englannnilla ollut niinkään käyttöä, mutta saksaa olisi ollut hyvä osata paremmin, sillä iso joukko vaihtareista oli Saksasta. Ehkä täällä ollessa saksan taidot parantuvat vielä huomaamattani.
Olin aamulla pakotettu keräilemään tavaroitani hostellihuoneemme lattialta. Kuka ikinä väittikään tyttöjen olevan siistejä, ei selkeästi ole nähnyt minun järjestelykykyjäni. Jouduin kaivelemaan tavaroitani molempien kerrossänkyjen alta ja pitkin lattiaa, ikävä kyllä näyttää sille että tavarani ovat kummasti lisääntyneet kahden viime viikon aikana. Onneksi Zach tarjoutui huomenna muuttoavuksi, jotta saan kannettua kaiken roinani korttelin toiseen päähän uuteen asuntooni.

Kommentit
Lähetä kommentti