Loma lähenee loppuaan ja vähitellen pitäisi alkaa jälleen muistelemaan kurssien asioita ja tarkistamaan ettei minkään harkan palautus ollut ensi viikolla. Aika on kulunut hurjan nopeasti, takana on nyt jo yli kaksi kuukautta Uudessa-Seelannissa, jäljellä on vielä kolme kuukautta, mutta tuntuu sille ettei aika millään riitä kaiken näkemiseen. Olen viihtynyt täällä valtavan hyvin, erityisesti automatkailu etelä saarella avasi silmäni tämän maan kauneudelle. Täältä löytyy kaikkea, korkeita vuoria, kauniita rantoja, sademetsiä... ja lampaita. En ole tutustunut moniin paikallisiin, mutta muut vaihtarit ovat mukavia. Paikalliset joihin olen tutustunut reilunkaupan liikkeessä, Trade Aidissa, ovat suureksi osaksi muuttaneet tänne ulkomailta. Kerrostalossanikin kaikki naapurini joihin olen törmännyt ovat aasialaisia. Lähinnä olen täällä viettänyt aikaa muiden ulkomaalaisten kanssa, mutta Auckland on ulkomaalaisten kansoittama, muissa kaupungeissa kiweihin olisi varmasti helpompi tutustua.

Puihin on ilmestynyt silmuja, eikä päivisin enää tarvitse pukeutua niin lämpimästi kuin aikaisemmin. Tietysti muutaman lämpimän päivän jälkeen suuri myrsky on suuntaamassa Uuden-Seelannin suuntaan ja ilman pitäisi viilentyä, toivottavasti ei kuitenkaan kovin moneksi päiväksi. Monet tuttuni olivat nyt lomalla läheisillä trooppisilla saarilla tai Australiassa sateita paossa, olen vain kiltisti päättänyt odottaa kesän tulevan tännekin, jotta pääsisin nauttimaan auringonpaisteesta. Ehkä säiden lämmettyä voisin vaikka ilmoittautua surffikurssille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel