Roadtrip 5
Mont Cookin hostellin löytäminen piskuisesta kylästä pimeässä oli päivän haastavin tehtävä, ottaen huomioon, ettei kylässä ollut kuin muutama hassu tie. Hostelli oli hurjan mukava, aulassa paloi takkatuli ja hostellissa oli myös sauna, joka jostain kumman syystä oli kuiva sauna. Ilmeisesti Uudessa-Seelannissa kiuaskivet eivät kestä vettä ja jos kiukaalle heittää vettä kiuas saattaa räjähtää. Emme selvittäneet, miten vesi voisi rikkoa kiukaan sillä osa lauteista puuttui ja sauna oli suljettu.
Vaelsimme vuorelle, josta oli upea näköala yli koko laakson. Kävimme myös katsomassa jäätikköä, jota tuskin näkyi sorakerroksen alta. Suoraan sanottuna jäätikkö Mont Cookin kupeessa oli surullinen näky, jäätikkö päättyi valtavaan sulamisjärveen, joka on kasvanut kiihtyvää vauhtia. Lähinnä koko jäätikkö tuntui vain valtavalta muistutukselta ilmaston muutoksesta ja maapallon lämpenemisestä.
Illala katsoimme yhdessä the ringin. Olimme koko viikon puhuneet kauhuelokuvista ja kun löysin elokuvan hostellin kokoelmista, en voinut vastustaa kiusausta. Etenkin kun halusimme vähän rentoutua ennen kuin ajaisimme kaksi päivää lähes yhtä soittoa takaisin Aucklandiin.
Paluumatka tuntui hurjan pitkälle. Pysähdyimme matkalla Christchurchissa tutkailemassa maanjäristyksen tuhoja. Keskustassa joitain katuja oli suljettu ja muutamia rakennuksia oli suljettu kieltonauhoin, enemmälti maanjäristys näkyi lähiöissä joiden läpi ajoimme jatkaessamme matkaa pohjoiseen.
Vietimme viimeisen yön Pictonissa ennen kuin seilasimme seuraavana aamuna lautalla takaisin pohjois saarelle. Viimeiset tunnit autossa tuntuivat ikuisuudelta ja skytowerin näkyessä olin hihkua riemusta. En siksi, että olisin toivonut matkan päättyvän (olisin mieleluusti viettänyt vielä muutaman päivän reissussa), mutta autossa istuminen alkoi jo tympiä. Lisäksi tuntui mahtavalta palata takaisin kotiin ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Tänään oli tyhjä olo, kun ei tarvinnut pakata rinkkaa ja lähteä ajamaan kohti uutta kaupunkia, eikä kukaan toivottanut murahdellen hyvää huomenta.
Vaelsimme vuorelle, josta oli upea näköala yli koko laakson. Kävimme myös katsomassa jäätikköä, jota tuskin näkyi sorakerroksen alta. Suoraan sanottuna jäätikkö Mont Cookin kupeessa oli surullinen näky, jäätikkö päättyi valtavaan sulamisjärveen, joka on kasvanut kiihtyvää vauhtia. Lähinnä koko jäätikkö tuntui vain valtavalta muistutukselta ilmaston muutoksesta ja maapallon lämpenemisestä.
Illala katsoimme yhdessä the ringin. Olimme koko viikon puhuneet kauhuelokuvista ja kun löysin elokuvan hostellin kokoelmista, en voinut vastustaa kiusausta. Etenkin kun halusimme vähän rentoutua ennen kuin ajaisimme kaksi päivää lähes yhtä soittoa takaisin Aucklandiin.
Paluumatka tuntui hurjan pitkälle. Pysähdyimme matkalla Christchurchissa tutkailemassa maanjäristyksen tuhoja. Keskustassa joitain katuja oli suljettu ja muutamia rakennuksia oli suljettu kieltonauhoin, enemmälti maanjäristys näkyi lähiöissä joiden läpi ajoimme jatkaessamme matkaa pohjoiseen.
Vietimme viimeisen yön Pictonissa ennen kuin seilasimme seuraavana aamuna lautalla takaisin pohjois saarelle. Viimeiset tunnit autossa tuntuivat ikuisuudelta ja skytowerin näkyessä olin hihkua riemusta. En siksi, että olisin toivonut matkan päättyvän (olisin mieleluusti viettänyt vielä muutaman päivän reissussa), mutta autossa istuminen alkoi jo tympiä. Lisäksi tuntui mahtavalta palata takaisin kotiin ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Tänään oli tyhjä olo, kun ei tarvinnut pakata rinkkaa ja lähteä ajamaan kohti uutta kaupunkia, eikä kukaan toivottanut murahdellen hyvää huomenta.
Kommentit
Lähetä kommentti