3 kk takana...
...mutta lopun alun tunnelmat edessä. Kaikilla alkaa olla kiire nähdä mahdollisimman paljon ja tehdä kaikki mitä on koko vaihdon ajan pitänyt tehdä. Eikä ihme, lukukausi lähenee loppuaan. Viimeinen tenttini on marraskuun 10. ja ensi viikolla on jo ensimmäinen (mihin ehkä pitäisi jopa opiskella). Vaikka tiedän että minulla on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa Uudessa-Seelannissa iso osa kavereitani hajaantuu pitkin Uutta-Seelantia ja muuta Aasiaa lukukauden päätyttyä, joten en näy heitä luultavasti enää tenttien jälkeen. Parhaat kaverini täällä ovat Suomesta ja Norjasta, joten heidän uudelleen näkeminen (jahka joskus palaan takaisin Eurooppaan) ei ole kohtuuttoman vaikeaa, mutta emme enää elä yhteistä opiskelijaelämää tämän syksyn jälkeen.
Olen yrittänyt olla surematta liiaksi vaihdon päättymistä ja nauttia jäljellä olevasta ajasta. Tiedän kenen kanssa haluan viettää aikaa, eikä enää tarvitse käydä kummallisia tutustumiskeskusteluista uusien ihmisten kanssa. Totta kai uusien tuttujen saaminen on aina mukavaa, mutta on helpompaa viettää aikaa omien ystävien kanssa, kun ei tarvitse miettiä mitä pitäisi sanoa.
Kolme kuukautta on kulunut kuin siivillä. Suomen kesä tuntuu hurjan kaukaiselle, eihän kolme kuukautta ole kovin pitkä aika, mutta täällä on ollut niin paljon tekemistä ja uusia kokemuksia, että tuntuu sille kuin olisin ollut täällä jo pidemmänkin aikaa. En oikeastaan kaipaa sen ihmeellisempää tekemistä, nautin arjesta täällä. Olen jo tottunut siihen, että ruokakauppa reissuihin kuluu ainakin tunti, sillä kauppaan kävelee ainakin 20 minuuttia, takaisin tullessa ehkä enemmänkin sillä kassien raahaaminen mäkeä ylös ei ole tullut kovin paljon helpommaksi. Siihen on kuitenkin niin tottunut, etten enää edes mieti sitä sen kummemmin. Tylsät luennot, atk-luokkien reistailevat koneet ja erityisesti hidas netti eivät enää vaikuta suurille ongelmille. Jos sivujen lataus kestää voi rupatella hetken kavereiden kanssa tai kotona keittää kupin teetä. Viime viikolla ilmoitin lopettavani Trade Aidissa marraskuun 15. Elizabeth, liikkeen johtaja on tiennyt koko ajan että lähden, mutta hänkin vaikutti yllättyneelle miten nopeasti lukukausi on kulunut. Oli haikeaa sanoa Marlenille ja Najlaalle, ettei meillä ole enää kovin montaa yhteistä maanantaita edessä. Alun perin olin ajatellut työskenteleväni Trade Aidissa tiistaisin tai torstaisin, sillä silloin minulla olisi ollut paljon aikaa ennen luentoja, mutta sattumalta ensimmäisinä viikkoina vain maanantaisin tarvittiin vapaaehtoista ja niin jäin tekemään vuoroa lähes joka maanantai. Kerroin myös Halynalle että olen lähdössä marraskuun puolen välin jälkeen ja kävin kysymässä jos K Roadin hostellilla olisi tilaa joulukuun alussa, jotta voisin viettää viimeiset viikot tutussa hostellissa.
Tänä viikonloppuna minun on tehtävä kaikki rästiin jääneet harjoitustyöt ja esseet, sillä kaikkien palautuspäivä on joskus ensi viikolla. Näin kauniilla ilmalla tekisin mieluummin vaikka mitä muuta, mutta ainakin tämän viikon jälkeen voin rauhassa nauttia säästä ja vaikka lukea tentteihin puistossa. Hassua katsella uutisista, miten Suomessa sataa lunta ja öisin pakastaa. Täällä on muutamana päivänä auringossa ollut lähemmäs 20 astetta ja säät senkun paranevat. Ei ole ollenkaan ikävä Turun tihkusadetta ja märkää loskaa. Oikeastaan nautin siitä, että kerrankin elän kevättä tai kesää lähes 1,5 vuotta putkeen. Uuden-Seelannin talvea ei parhaallakaan tahdolla voinut kutsua talveksi ainakaan täällä Aucklandissa... tuntui sille että olisi saapunut Suomeen maaliskuussa. Aion ottaa kaiken irti kauniista säästä ja tutustua jalkaisin lähiöihin joihin en ole vielä nähnyt. Jahka ensin saan voitettua laiskuuteni ja tehtyä kaikki roikkumaan jääneet koulutyöt alta pois.
Olen yrittänyt olla surematta liiaksi vaihdon päättymistä ja nauttia jäljellä olevasta ajasta. Tiedän kenen kanssa haluan viettää aikaa, eikä enää tarvitse käydä kummallisia tutustumiskeskusteluista uusien ihmisten kanssa. Totta kai uusien tuttujen saaminen on aina mukavaa, mutta on helpompaa viettää aikaa omien ystävien kanssa, kun ei tarvitse miettiä mitä pitäisi sanoa.
Kolme kuukautta on kulunut kuin siivillä. Suomen kesä tuntuu hurjan kaukaiselle, eihän kolme kuukautta ole kovin pitkä aika, mutta täällä on ollut niin paljon tekemistä ja uusia kokemuksia, että tuntuu sille kuin olisin ollut täällä jo pidemmänkin aikaa. En oikeastaan kaipaa sen ihmeellisempää tekemistä, nautin arjesta täällä. Olen jo tottunut siihen, että ruokakauppa reissuihin kuluu ainakin tunti, sillä kauppaan kävelee ainakin 20 minuuttia, takaisin tullessa ehkä enemmänkin sillä kassien raahaaminen mäkeä ylös ei ole tullut kovin paljon helpommaksi. Siihen on kuitenkin niin tottunut, etten enää edes mieti sitä sen kummemmin. Tylsät luennot, atk-luokkien reistailevat koneet ja erityisesti hidas netti eivät enää vaikuta suurille ongelmille. Jos sivujen lataus kestää voi rupatella hetken kavereiden kanssa tai kotona keittää kupin teetä. Viime viikolla ilmoitin lopettavani Trade Aidissa marraskuun 15. Elizabeth, liikkeen johtaja on tiennyt koko ajan että lähden, mutta hänkin vaikutti yllättyneelle miten nopeasti lukukausi on kulunut. Oli haikeaa sanoa Marlenille ja Najlaalle, ettei meillä ole enää kovin montaa yhteistä maanantaita edessä. Alun perin olin ajatellut työskenteleväni Trade Aidissa tiistaisin tai torstaisin, sillä silloin minulla olisi ollut paljon aikaa ennen luentoja, mutta sattumalta ensimmäisinä viikkoina vain maanantaisin tarvittiin vapaaehtoista ja niin jäin tekemään vuoroa lähes joka maanantai. Kerroin myös Halynalle että olen lähdössä marraskuun puolen välin jälkeen ja kävin kysymässä jos K Roadin hostellilla olisi tilaa joulukuun alussa, jotta voisin viettää viimeiset viikot tutussa hostellissa.
Tänä viikonloppuna minun on tehtävä kaikki rästiin jääneet harjoitustyöt ja esseet, sillä kaikkien palautuspäivä on joskus ensi viikolla. Näin kauniilla ilmalla tekisin mieluummin vaikka mitä muuta, mutta ainakin tämän viikon jälkeen voin rauhassa nauttia säästä ja vaikka lukea tentteihin puistossa. Hassua katsella uutisista, miten Suomessa sataa lunta ja öisin pakastaa. Täällä on muutamana päivänä auringossa ollut lähemmäs 20 astetta ja säät senkun paranevat. Ei ole ollenkaan ikävä Turun tihkusadetta ja märkää loskaa. Oikeastaan nautin siitä, että kerrankin elän kevättä tai kesää lähes 1,5 vuotta putkeen. Uuden-Seelannin talvea ei parhaallakaan tahdolla voinut kutsua talveksi ainakaan täällä Aucklandissa... tuntui sille että olisi saapunut Suomeen maaliskuussa. Aion ottaa kaiken irti kauniista säästä ja tutustua jalkaisin lähiöihin joihin en ole vielä nähnyt. Jahka ensin saan voitettua laiskuuteni ja tehtyä kaikki roikkumaan jääneet koulutyöt alta pois.
Kommentit
Lähetä kommentti