pakkaamista
Viimeiset päivät olen käyttänyt Aucklandiin tutustumiseen. Jostain kumman syystä en viiden kuukauden aikana ole ehtinyt mm. Aucklandin museoon tai Mount Edenille, sammuneen tulivuoren kraaterille josta on kaunis näköala keskustaan. Onhan näitä sammuneita tulivuoria tullut nähtyä, mutta mount Edeniltä näkee Devonportin ja Rangitoton tulivuoret ja keskustan. Ja oli pakko keksiä jotain tekemistä viimeisiksi päiviksi.
Hieman yksinäistä olla kaupungissa jossa on ollut monta kuukautta, mutta josta kaikki kaverit ovat lähteneet. On oikeastaan nähnyt kaiken mitä turistina voi nähdä, eikä oikeastaan hurjasti huvita kierrellä samoja katuja enää uudelleen. Erityisesti täällä Aucklandissa on aika vähän mitään näkemisen arvoista, keskustassa ainakaan. Monet lähiöt ovat kauniita, mutta kaukana keskustasta. Jotenka kulutin aikaani käymällä kahdesti elokuvissa ja Aucklandin museossa. Museo oli pienoinen pettymys, olin onnellinen etten ollut maksanut sisäänpääsystä, sillä koko näyttely sotia esittelevää kerrosta lukuunottamatta oli tylsä versio Te Papa museon näyttelystä. Sotaosiota jaksoion kierrellä pitempäänkin, sillä en ollut nähnyt täällä yhtäkään näyttelyä sodista joihin Uusi-Seelanti lähetti joukkoja.
Maanantaina onnistuin myös vihdoin voittamaan elokuvateatterit ja sain lunastettua opiskelijalippuni. Ostin lukukauden alussa opiskelijakortin elokuvateatteriin 15 dollarilla, hintaan kuului yksi elokuvalippu, mihin tahansa tavalliseen elokuvaan. Tosin ensi-iltaelokuviin ei saanut lippuja, mitä kokeilin ensimmäisellä kerralla kun yritin lunastaa lippuni. Yleensä pitää odottaa muutama viikko jotta ilmaiset liput ovat voimassa... seuraavalla kerralla olin tarkistanut, että elokuvaan pitäisi voida käyttää ilmaislippuja, mutta koska oli koulujen lomaviikko se ei onnistunutkaan. Nyt vihdoin sain lippuni lunastettua, kävin katsomassa social network (leffan facebookin keksijästä). Olin tehdä pienen voiton tanssin kun kassa antoi minulle lippuni. Lisäksi kävin katsomassa uuden Narnian. Pidän 3d elokuvista täällä, sillä teatterissa käytetään erilaista tekniikkaa kuin Turussa ja 3d lasit ovat todella kevyet ja mukavat. Suomessa olen aina saanut päänsäryn sillä lasit painavat hurjasti.
Tämän päivän olin varannut pakkaamiseen, sillä tuntui mahdottomalta saada kaikki tavarani mahtumaan kahteen rinkkaan. Olen viikon verran katsellut tavarapinojani kämpän nurkissa ja tänä aamuna kun kasasin kaiken keskelle olohuoneen lattiaa olin varma, etten ikinä onnistuisi saamaan kaikkia tavaroitani tungettua rinkkoihin. Olen kuintekin pakannut muutaman kerran ennenkin ja kärsivällisesti ja huolella pakaten sain kaiken minkä halusinkin ottaa mukaan ängettyä rinkkoihin. En hetkeen ole nähnyt isompaa rinkkaani yhtä pinkeänä. Onneksi käsimatkatavarana tuleva pienempi rinkkani on huomattavasti tyhjempi. Nyt vain toivon, ettei lähtötarkastus ole kovin tarkka painorajojen kanssa, sillä vähän epäilen että ruumaan menevä rinkkani on yli 23 kiloa. Näytän varmasti huvittavalle lentokentällä sillä vaelluskenkäni eivät millään mahdu rinkkoihin, joten minun on tästä eteenpäin lennettävä vaelluskengät jalassa, täältä lähtiessäni kesähameessa ja vaelluskengissä. (Tyyli ennen kaikkea.)
Hieman yksinäistä olla kaupungissa jossa on ollut monta kuukautta, mutta josta kaikki kaverit ovat lähteneet. On oikeastaan nähnyt kaiken mitä turistina voi nähdä, eikä oikeastaan hurjasti huvita kierrellä samoja katuja enää uudelleen. Erityisesti täällä Aucklandissa on aika vähän mitään näkemisen arvoista, keskustassa ainakaan. Monet lähiöt ovat kauniita, mutta kaukana keskustasta. Jotenka kulutin aikaani käymällä kahdesti elokuvissa ja Aucklandin museossa. Museo oli pienoinen pettymys, olin onnellinen etten ollut maksanut sisäänpääsystä, sillä koko näyttely sotia esittelevää kerrosta lukuunottamatta oli tylsä versio Te Papa museon näyttelystä. Sotaosiota jaksoion kierrellä pitempäänkin, sillä en ollut nähnyt täällä yhtäkään näyttelyä sodista joihin Uusi-Seelanti lähetti joukkoja.
Maanantaina onnistuin myös vihdoin voittamaan elokuvateatterit ja sain lunastettua opiskelijalippuni. Ostin lukukauden alussa opiskelijakortin elokuvateatteriin 15 dollarilla, hintaan kuului yksi elokuvalippu, mihin tahansa tavalliseen elokuvaan. Tosin ensi-iltaelokuviin ei saanut lippuja, mitä kokeilin ensimmäisellä kerralla kun yritin lunastaa lippuni. Yleensä pitää odottaa muutama viikko jotta ilmaiset liput ovat voimassa... seuraavalla kerralla olin tarkistanut, että elokuvaan pitäisi voida käyttää ilmaislippuja, mutta koska oli koulujen lomaviikko se ei onnistunutkaan. Nyt vihdoin sain lippuni lunastettua, kävin katsomassa social network (leffan facebookin keksijästä). Olin tehdä pienen voiton tanssin kun kassa antoi minulle lippuni. Lisäksi kävin katsomassa uuden Narnian. Pidän 3d elokuvista täällä, sillä teatterissa käytetään erilaista tekniikkaa kuin Turussa ja 3d lasit ovat todella kevyet ja mukavat. Suomessa olen aina saanut päänsäryn sillä lasit painavat hurjasti.
Tämän päivän olin varannut pakkaamiseen, sillä tuntui mahdottomalta saada kaikki tavarani mahtumaan kahteen rinkkaan. Olen viikon verran katsellut tavarapinojani kämpän nurkissa ja tänä aamuna kun kasasin kaiken keskelle olohuoneen lattiaa olin varma, etten ikinä onnistuisi saamaan kaikkia tavaroitani tungettua rinkkoihin. Olen kuintekin pakannut muutaman kerran ennenkin ja kärsivällisesti ja huolella pakaten sain kaiken minkä halusinkin ottaa mukaan ängettyä rinkkoihin. En hetkeen ole nähnyt isompaa rinkkaani yhtä pinkeänä. Onneksi käsimatkatavarana tuleva pienempi rinkkani on huomattavasti tyhjempi. Nyt vain toivon, ettei lähtötarkastus ole kovin tarkka painorajojen kanssa, sillä vähän epäilen että ruumaan menevä rinkkani on yli 23 kiloa. Näytän varmasti huvittavalle lentokentällä sillä vaelluskenkäni eivät millään mahdu rinkkoihin, joten minun on tästä eteenpäin lennettävä vaelluskengät jalassa, täältä lähtiessäni kesähameessa ja vaelluskengissä. (Tyyli ennen kaikkea.)
Kommentit
Lähetä kommentti