Wellington
Aamulla oli kiire lähteä, joten en kerinnyt kovin pitkästi kuvailemaan Wellingtonia. Kahden päivän jälkeenkin olen edelleen tyytyväinen, että jaksoimme ajaa saaren etelä kärkeen asti. Titta makasi koko maanantain sängyn pohjalla migreenin kourissa, joten kiertelin kaupunkia omaan tahtiini. Heräsin jo aikaisin aamulla ja siirsin auton sakkopaikalta vähän kauemmas keskustasta. Olin turisti-infossakin jo ennen yhdeksää ja tiskin takana ollut tyttö mietti hetken, mitä voisin tehdä niin aikasin aamulla.
Onneksi kasvitieteelliseen puutarhaan vievä raitiovaunu tai ehkä oikeammin köysirata, kulki jo aikaisin aamulla ja matkustin vaunulla kukkulan huipulle mistä avautui kaunis näkymä yli Wellingtonin keskustan. Kasvitieteellinen puutarhakin oli jo näin myöhään keväällä hyvässä kunnossa, osa kukista kukki ja nurmikko viheriöi. Erityisen kaunis oli ruusutarha jossa kukki monen värisiä ruusuja.
Jatkoin matkaa puutarhan halki kohti parlamenttia jonne järjestettiin päivittäin ilmaisia opastettuja kierroksia. Parlamentti koostuu täällä kolmesta eri rakennuksesta joista uusin on 1980 luvulta, muut ovat 1800 luvun puolella rakennettuja. Varsinaiset istuntosalit ovat vanhassa rakennuksessa, uudessa rakennuksessa on lähinnä työhuoneita ja toisen vanhan rakennuksen vie parlamentin kirjasto. Rakennuskokonaisuus oli kaunis ja kierros mielenkiintoinen, sillä opas rakennuksen historian lisäksi kertoi myös, miten maan parlamentti toimii ja miten parlamentin jäsenet valitaan. Kävin samalla myös viereisessä uudessa katedraalissa, joka on valmistunut 1960-luvulla. Hieman erilainen kuin monet vanhat kirkot joissa olen käynyt.
Te Papa museo olisi ansainnut enemmän aikaa, mutta kun olimme Wellingtonissa vain päivän, kaikkeen ei riittänyt aikaa. Jo nyt vaikka yritin kiertää museota melko ripeästi vierähti siellä usempi tunti. Museo oli mielestäni varmaan yksi parhaista, ellei paras museo jossa olen käynyt. Yhdistelmä Tukholman luonnon historiallista museota ja Heurekaa... lapsille oli paljon tekemistä ja aikuisille hyvät opastetaulut ja kauniit näyttelyt. Jos ikinä palaan Wellingtoniin varaan ainakin päivän museon tutkimiseen. Siellä esiteltiin Uuden-Seelannin historiaa, miten ja mistä ihmiset ovat tänne tulleet, kerrottiin maan ainutlaatuisesta luonnosta ja maantieteestä. Lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä, tällä hetkellä erillistä maksua vastaan olisi päässyt katsomaan eurooppalaisten taidemaalarien tauluja, mutta uskoisin jo ehtineeni nähdä ainakin osan niistä Euroopassa.
Keskusta oli kaunis ja viihtyisä, kiersin jo sunnuntai-iltana hieman keskustaa, sillä perinteiseen tyyliin kompuroin vaelluksella ja nyrjäytin nilkkani. Yritin lähinnä etsiä teippisiteitä, mutta täältä ei tuntunut sellaista löytyvän joten ostin itselleni neljännen erilaisen nilkkatuen. En ymmärrä, miksi en pakannut ainuttakaan mukaan tänne. Vanhasta viisastuneena voisi luulla, että jokin kolmesta jo kotona olleesta nilkkatuesta olisi ollut yksi ensimmäisistä rinkkaan pakatuista tavaroista, mutta ei. Alan kohta olla nilkkatukien ammattilainen. Tarvitsee vain toivoa, että nivelsiteet kestävät jatkuvat nyrjähdykset.
Keskustassa oli muutama kävelykatu ja paljon katukahviloita. Sää oli Wellingtonille tyypillisesti hurjan tuulinen, mutta siitä huolimatta ihmiset istuivat ulkona auringonpaisteessa. Meren rannassa, aivan keskustan tuntumassa olin jäädä lenkkeilijöiden jalkoihin kun koko kaupunki tuntui lähteneen yhtä aikaa ulos kuntoilemaan.
Hostellikaan ei jättänyt kylmäksi, eikä sitä turhaan oltu kehuttu yhdeksi Wellingtonin parhaista hostelleista. YHA hostelli tarjosi mukavan tv-huoneen jossa pystyi katselemaan elokuvia valkokankaalta sohvalla löhöten. Keittiö oli siisti ja kaikki toimi hyvin.
Tiistaina jatkoimme matkaa kohti Aucklandia, Titta ei vieläkään voinut kovin hyvin joten päätin ajaa yksinäni niin pitkälle kuin jaksaisin, sillä meillä oli melkoisesti matkaa taitettavana. Taupo näkyi kartassa olevan mukavasti puolessa välissä matkaa ja päätin yrittää ajaa sinne asti ja katsoa sen jälkeen, mitä tekisimme. Pakko myöntää, että olin aika ylpeä onnistuessani ajamaan sekä kaupungin keskustassa että lähes kuusi tuntia maantiellä. Totta kai pidimme vähän väliä taukoja, sillä ajaminen alkaa nopeasti väsyttää vaikka maisemat ovatkin vaihtuvia. Jäimme Taupoon yöksi ja ajoimme tänään loppumatkan Aucklandiin. Pitäisi ehkä Suomessa ajaa autoa useammin, vaikken ajamisesta niin välitäkkään. Nyt viikon ajon jälkeen tuntui sille, että ajaminen alkoi jo sujua.
Enää reilu viikko jäljellä Uudessa-Seelannissa, minkä jälkeen viisi kuukautta reissua on takana. Kumma miten aika kuluukin nopeasti... toivon jo nyt palaavani tänne takaisin mahdollisimman pian, sillä pidän Uudesta-Seelannista enkä ole vielä nähnyt kaikkea näkemisen arvoista, mitä maalla on tarjottavana.
Onneksi kasvitieteelliseen puutarhaan vievä raitiovaunu tai ehkä oikeammin köysirata, kulki jo aikaisin aamulla ja matkustin vaunulla kukkulan huipulle mistä avautui kaunis näkymä yli Wellingtonin keskustan. Kasvitieteellinen puutarhakin oli jo näin myöhään keväällä hyvässä kunnossa, osa kukista kukki ja nurmikko viheriöi. Erityisen kaunis oli ruusutarha jossa kukki monen värisiä ruusuja.
Jatkoin matkaa puutarhan halki kohti parlamenttia jonne järjestettiin päivittäin ilmaisia opastettuja kierroksia. Parlamentti koostuu täällä kolmesta eri rakennuksesta joista uusin on 1980 luvulta, muut ovat 1800 luvun puolella rakennettuja. Varsinaiset istuntosalit ovat vanhassa rakennuksessa, uudessa rakennuksessa on lähinnä työhuoneita ja toisen vanhan rakennuksen vie parlamentin kirjasto. Rakennuskokonaisuus oli kaunis ja kierros mielenkiintoinen, sillä opas rakennuksen historian lisäksi kertoi myös, miten maan parlamentti toimii ja miten parlamentin jäsenet valitaan. Kävin samalla myös viereisessä uudessa katedraalissa, joka on valmistunut 1960-luvulla. Hieman erilainen kuin monet vanhat kirkot joissa olen käynyt.
Te Papa museo olisi ansainnut enemmän aikaa, mutta kun olimme Wellingtonissa vain päivän, kaikkeen ei riittänyt aikaa. Jo nyt vaikka yritin kiertää museota melko ripeästi vierähti siellä usempi tunti. Museo oli mielestäni varmaan yksi parhaista, ellei paras museo jossa olen käynyt. Yhdistelmä Tukholman luonnon historiallista museota ja Heurekaa... lapsille oli paljon tekemistä ja aikuisille hyvät opastetaulut ja kauniit näyttelyt. Jos ikinä palaan Wellingtoniin varaan ainakin päivän museon tutkimiseen. Siellä esiteltiin Uuden-Seelannin historiaa, miten ja mistä ihmiset ovat tänne tulleet, kerrottiin maan ainutlaatuisesta luonnosta ja maantieteestä. Lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä, tällä hetkellä erillistä maksua vastaan olisi päässyt katsomaan eurooppalaisten taidemaalarien tauluja, mutta uskoisin jo ehtineeni nähdä ainakin osan niistä Euroopassa.
Keskusta oli kaunis ja viihtyisä, kiersin jo sunnuntai-iltana hieman keskustaa, sillä perinteiseen tyyliin kompuroin vaelluksella ja nyrjäytin nilkkani. Yritin lähinnä etsiä teippisiteitä, mutta täältä ei tuntunut sellaista löytyvän joten ostin itselleni neljännen erilaisen nilkkatuen. En ymmärrä, miksi en pakannut ainuttakaan mukaan tänne. Vanhasta viisastuneena voisi luulla, että jokin kolmesta jo kotona olleesta nilkkatuesta olisi ollut yksi ensimmäisistä rinkkaan pakatuista tavaroista, mutta ei. Alan kohta olla nilkkatukien ammattilainen. Tarvitsee vain toivoa, että nivelsiteet kestävät jatkuvat nyrjähdykset.
Keskustassa oli muutama kävelykatu ja paljon katukahviloita. Sää oli Wellingtonille tyypillisesti hurjan tuulinen, mutta siitä huolimatta ihmiset istuivat ulkona auringonpaisteessa. Meren rannassa, aivan keskustan tuntumassa olin jäädä lenkkeilijöiden jalkoihin kun koko kaupunki tuntui lähteneen yhtä aikaa ulos kuntoilemaan.
Hostellikaan ei jättänyt kylmäksi, eikä sitä turhaan oltu kehuttu yhdeksi Wellingtonin parhaista hostelleista. YHA hostelli tarjosi mukavan tv-huoneen jossa pystyi katselemaan elokuvia valkokankaalta sohvalla löhöten. Keittiö oli siisti ja kaikki toimi hyvin.
Tiistaina jatkoimme matkaa kohti Aucklandia, Titta ei vieläkään voinut kovin hyvin joten päätin ajaa yksinäni niin pitkälle kuin jaksaisin, sillä meillä oli melkoisesti matkaa taitettavana. Taupo näkyi kartassa olevan mukavasti puolessa välissä matkaa ja päätin yrittää ajaa sinne asti ja katsoa sen jälkeen, mitä tekisimme. Pakko myöntää, että olin aika ylpeä onnistuessani ajamaan sekä kaupungin keskustassa että lähes kuusi tuntia maantiellä. Totta kai pidimme vähän väliä taukoja, sillä ajaminen alkaa nopeasti väsyttää vaikka maisemat ovatkin vaihtuvia. Jäimme Taupoon yöksi ja ajoimme tänään loppumatkan Aucklandiin. Pitäisi ehkä Suomessa ajaa autoa useammin, vaikken ajamisesta niin välitäkkään. Nyt viikon ajon jälkeen tuntui sille, että ajaminen alkoi jo sujua.
Enää reilu viikko jäljellä Uudessa-Seelannissa, minkä jälkeen viisi kuukautta reissua on takana. Kumma miten aika kuluukin nopeasti... toivon jo nyt palaavani tänne takaisin mahdollisimman pian, sillä pidän Uudesta-Seelannista enkä ole vielä nähnyt kaikkea näkemisen arvoista, mitä maalla on tarjottavana.
Kommentit
Lähetä kommentti