paperit kunnossa

Kaikki varoittelivat miten vaikeaa viisumin rekisteröinti saattaisi olla, joten olimme Heinin kanssa varautuneet viettämään koko torstai-iltapäivän maahanmuutto virastossa. Kaikki sujui kuitenkin melko jouhevasti, jouduimme jonottamaan lähemmäs kaksi tuntia, sillä edellämme oli melko monta muutakin ja palvelutiskeistä vain yksi oli auki. Olimme kuitenkin ottaneet kaikista papereista riittävän määrän kopioita joten kun lopulta itse pääsimme tiskille rekisteröinti ei vienyt kovin pitkään. Minut on nyt virallisesti kirjattu rekisteriin, tunsin oloni kunnon rikolliseksi, kun virkailija skannasi sormenjälkiäni rekisteriin. Joudun vielä helmikuun lopulla palaamaan virastoon hakemaan kolmbialaisen henkilökorttini ja toivon että se on viimeinen virallinen asia jonka joudun hoitamaan.

Ensimmäinen viikko yliopistolla sujui hyvin, vaikkakin päivät tuntuivat hyvin pitkille. En vielä ole kovin tottunut kuuntelemaan espanjaa ja huomaan iltaisin olevani hurjan väsynyt. Olen kuintekin pysytyt seuraamaan luentoja melko hyvin, sillä kaikki luennoitsijat puhuvat melko selvästi ja tarpeeksi hitaasti jotta ymmärrän. Yritän ensi viikolla jutella luennoitsijoiden kanssa, sillä en usko kykeneväni lukemaan kaikkea mitä minun pitäisi lukea kursseja varten. Tosin ilmeisesti täällä vaihtarit pääsevät melko helpolla, joten ajattelin yrittää parhaani ja katsoa mihin se riittää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel