kesätöitä
Avasin kesätyöhakukauden eilen. Tuntuu hullulle hakea kesätöitä, sillä en ole vielä edes kotiutunut Kolumbiaan. Vietin eilen ja tänään useamman tunnin koneen ääressä naputellen hakemuksia pitkin Suomea. En odota kotiinpaluuta mitenkään palavasti, mutta tiedän että on pakko suunnitella paluuta jo nyt, että minulla olisi edes pientä toivoa saada kesätöitä ensi kesänä.
Muuten kaikki on tähän asti sujunut hyvin, tosin pitäisi pikkuhiljaa alkaa vilkuilemaan luentomateriaaleja. Onneksi olen edes muutamilla kursseilla tutustunut paikallisiin opiskelijoihin joilta voin kysyä neuvoa koulun käytännöistä. Erityisesti geopolitiikan kurssilla tapaamani Ana ja Camila vaikuttavat todella mukaville. Heidän kanssaan olin viime viikolla elokuvissa ja Ana lähti Heinin, Nannan ja minun kanssa lauantaina parque llerasiin syömään ja kiertelemään baareja. Parque Lleras on paikallinen baari ja ravintolakeskittymä. Iso osa kaupungissa olevista ulkomaalaisista tuntuu liikkuvan alueella, enkä tunne oloani siellä niin ulkopuoliseksi. Ehken näytä täällä niin erilaiselle kuin Japanissa, mutten kyllä näytä paikallisellekaan.
Kämpillä saattaa mennä vielä muutama viikko ennen kuin alan olla kotonani. Pojat ovat asuneet yhdessä jo pitempään ja heillä on siksi omat sisäpiirijuttunsa joihin en vielä ole päässyt mukaan, mutta uskoisin tottuvani tähänkin asuntoon nopeasti. Kämppikseni ovat kuitenkin mukavia ja on mukavaa, että tanskalaiset vaihtarit asuvat naapurissa, sillä näin minun ei tarvitse tulla illalla yksin takaisin kotiin.
Ainoa mitä joudun todella sulattelemaan on turvallisuudesta huolehtiminen. Koululla vartiointi toimii hyvin ja taloyhtiömme tuntuu turvalliselle. Iltaisin en kuitenkaan voi kävellä yksin minnekään ja taksiakaan ei voi ottaa lennosta. Suomen ja Uuden-Seelannin jälkeen tuntuu kummalliselle miettiä minne voi mennä ja kenen kanssa.
Postia tänne saattaa olla turha lähettää, ilmeisesti posti on sangen epäluotettava. Ainakaan sveitsin pojat eivät ole saaneet tänne postitettuja pakettejaan ja kirjeitään, lisäksi täältä on hyvin kallista lähettää yhtään mitään... korttienkin lähettäminen maksaa hurjasti ja suurella todennäköisyydellä ne eivät koskaan tule perille. Joten jollei postikortteja ala kuulua älkää ihmetelkö. Onneksi netti toimii täällä hurjan paljon paremmin kuin Uudessa-Seelannissa. Tosin taidamme saada parhaan mahdollisen kuvan Kolumbiasta, sillä yliopistomme on yksi maan kalleimmista ja asumme rikkaiden asuinalueella. Myös Parque Llerasin alue on hyvin suosittu ulkomaalaisten ja muiden varakkaimpien nuorten keskuudessa. Olin odottanut kaupungin olevat rähjäisempi ja köyhemmän näköinen kuin mitä tämä kaupunginosa on. Kiertoajelu keskustassa lauantaina kuitenkin näytti kaupungista toisenlaisen kuvan joka vastasi enemmän odotuksiani. Hieman nuhjaantuneita rakennuksia, köyhännäköisiä ihmisiä ja selkeästi levottomamman oloinen tunnelma. En kuitenkaan ole ollut peloissani täällä. Tarvitsee vain miettiä minne menee ja vähän tarkkailla ympäristöään, niin luultavasti säästyy suurimmilta huolilta.
Muuten kaikki on tähän asti sujunut hyvin, tosin pitäisi pikkuhiljaa alkaa vilkuilemaan luentomateriaaleja. Onneksi olen edes muutamilla kursseilla tutustunut paikallisiin opiskelijoihin joilta voin kysyä neuvoa koulun käytännöistä. Erityisesti geopolitiikan kurssilla tapaamani Ana ja Camila vaikuttavat todella mukaville. Heidän kanssaan olin viime viikolla elokuvissa ja Ana lähti Heinin, Nannan ja minun kanssa lauantaina parque llerasiin syömään ja kiertelemään baareja. Parque Lleras on paikallinen baari ja ravintolakeskittymä. Iso osa kaupungissa olevista ulkomaalaisista tuntuu liikkuvan alueella, enkä tunne oloani siellä niin ulkopuoliseksi. Ehken näytä täällä niin erilaiselle kuin Japanissa, mutten kyllä näytä paikallisellekaan.
Kämpillä saattaa mennä vielä muutama viikko ennen kuin alan olla kotonani. Pojat ovat asuneet yhdessä jo pitempään ja heillä on siksi omat sisäpiirijuttunsa joihin en vielä ole päässyt mukaan, mutta uskoisin tottuvani tähänkin asuntoon nopeasti. Kämppikseni ovat kuitenkin mukavia ja on mukavaa, että tanskalaiset vaihtarit asuvat naapurissa, sillä näin minun ei tarvitse tulla illalla yksin takaisin kotiin.
Ainoa mitä joudun todella sulattelemaan on turvallisuudesta huolehtiminen. Koululla vartiointi toimii hyvin ja taloyhtiömme tuntuu turvalliselle. Iltaisin en kuitenkaan voi kävellä yksin minnekään ja taksiakaan ei voi ottaa lennosta. Suomen ja Uuden-Seelannin jälkeen tuntuu kummalliselle miettiä minne voi mennä ja kenen kanssa.
Postia tänne saattaa olla turha lähettää, ilmeisesti posti on sangen epäluotettava. Ainakaan sveitsin pojat eivät ole saaneet tänne postitettuja pakettejaan ja kirjeitään, lisäksi täältä on hyvin kallista lähettää yhtään mitään... korttienkin lähettäminen maksaa hurjasti ja suurella todennäköisyydellä ne eivät koskaan tule perille. Joten jollei postikortteja ala kuulua älkää ihmetelkö. Onneksi netti toimii täällä hurjan paljon paremmin kuin Uudessa-Seelannissa. Tosin taidamme saada parhaan mahdollisen kuvan Kolumbiasta, sillä yliopistomme on yksi maan kalleimmista ja asumme rikkaiden asuinalueella. Myös Parque Llerasin alue on hyvin suosittu ulkomaalaisten ja muiden varakkaimpien nuorten keskuudessa. Olin odottanut kaupungin olevat rähjäisempi ja köyhemmän näköinen kuin mitä tämä kaupunginosa on. Kiertoajelu keskustassa lauantaina kuitenkin näytti kaupungista toisenlaisen kuvan joka vastasi enemmän odotuksiani. Hieman nuhjaantuneita rakennuksia, köyhännäköisiä ihmisiä ja selkeästi levottomamman oloinen tunnelma. En kuitenkaan ole ollut peloissani täällä. Tarvitsee vain miettiä minne menee ja vähän tarkkailla ympäristöään, niin luultavasti säästyy suurimmilta huolilta.
Kommentit
Lähetä kommentti