tulva
Jos eilen satoi kovasti, tänään tulvi vielä enemmän. Palasin eilen koulusta aivan läpimärkänä, sillä ukkoskuuro alkoi juuri kun olin palaamassa kotiin. Tulin bussilla muutaman korttelin lähemmäs kotia, mutta siitä huolimatta olin märkä kun pääsin sisätiloihin. Kadut tulvivat vettä niin että ajoittain kahlasin läpsyissäni nilkkaan asti syvissä lammikoissa. Tänään ukkonen oli aivan yläpuolellamme ja joidenkin autojen herkät hälyttimet alkoivat huutaa kun ukkonen jyrisi. Tämä ei silti vielä ollut tarpeeksi vaan uusi asuntoni osoitti muutamia puutteitaan.
Kämppikseni huoneessa vettä valui sisään katosta ja pian koko hänen huoneensa ja osa minunkin huoneestani oli veden vallassa. Kahlasimme Jorgen ja Juanin kanssa jättimäisessä lammikossa joka kasvoi koko ajan. Yritimme lakaista vettä mahdollisimman nopeasti Elisan ja minun huoneistani kylppäriin, jossa oli lattiakaivo, mutta tuntui sille ettei vedelle ollut loppua. Olimme hurjan onnekkaita, että olimme kotona, sillä luultavasti koko asunto olisi kastunut jollemme olisi olleet harjaamassa vettä jo ukkoskuuron aikana. Heiluimme varmaan tunnin ämpärien, harjojen, pyyhkeiden ja moppien kanssa kuivaten huoneita. Varsin mielenkiintoinen tapa tutustua paremmin kämppiksiini. Toisaalta nauroimme ja otimme kuvia, sillä vettä todella tulvi asunnossa. Nyt ei auta kuin toivoa, että isännöitsijä tulee huomenna tarkastamaan mistä kohdin katto vuotaa ja toivomme ettei tämän päiväinen myräkkä toistu ihan heti. Ainakin jälkimmäinen taitaa olla täysin turha toivo, sillä tänne on luvattu sateita pariksi seuraavaksi viikoksi. Kämppä on ainakin nyt nurkkia myöten siivottu ja pakko myöntää, että nautin pienestä iltapäivän kuntoiluhetkestä.

Ennen tulvan hallintaa ehdin tehdä ensimmäisen pikku kokeeni täällä. Olin tosin jättänyt lukemisen niin viime tippaan, ettei ainakaan omasta kokeestani tullut juuri mitään. Arvailin kaikkien monivalintojen vastaukset, ainoa mitä tiesin varmasti oli muutaman maan sijoittaminen Euroopan kartalle. Toisaalta tuntui sille, etteivät muutkaan tienneet kovasti mitään, sillä iso osa vilkuili vierustoverin paperia tai kysyi kaveriltaan neuvoa. Meille kovasti orientaatiopäivänä painotettiin lunttaamisen rangaistuksista, mutta ainakin tämän päivän perusteella näitä varoituksia ei ehkä tarvitse ottaa kovin vakavasti. Vieressäni istunut poika kysyi toivorikkaana ennen kokeen alkua, jos osaisin vastata kysymyksiin. Totesin tyynesti etten ollut juurikaan lukenut ja pojan naama venähti. Tuntuu sille, että opiskeluihin suhtaudutaan Suomessa huomattavasti tyynemmin. Täällä monet tuntuvat viettävän hurjasti aikaa koululla ja istuvan kaikilla luennoilla. En tiedä onko suomalainen yliopistokulttuuri kovinkaan paljon opettavaisempi, mutta ainakin se on huomattavasti rennompi. Lukukauden aikana ei tarvitse tehdä paljoakaan, sillä monilla kursseilla ainoa arvoiointi peruste on lopputentti. Täällä sen sijaan joka kurssilla on välikokeita ja testejä jotka vaikuttavat arvosanaan. Kummallista joutua opiskelemaan koko lukukauden ajan.

Kommentit
Lähetä kommentti