kolumbian henkilökortti
Kävimme maanantaina Heinin kanssa uudelleen maahanmuuttovirastossa. Olimme jälleen varautuneet viettämään koko päivän jonottaen henkilökorttejamme ja kuulevamme kaiken vaivan jälkeen etteivät kortit vielä olleet valmiina. Olimme iloisesti yllättyneitä, kun vastaanottovirkailija pyysi nähdä passimme ja kaivoi korttimme laatikostosta. Eniten meillä meni aikaa päästä kaupungin toiselle laidalle, itse virastosta asioinnista selvisimme ehkä kymmenessä minuutissa. Kummallakin oli vähän epäuskoinen olo, kun kävelimme korttiemme kanssa ulos virastosta. Olen nyt virallisesti arkistoissa väärällä nimellä, viisumiini nimeni on kirjoitettu oikein, mutta henkilökortissani seisoo Gustaffson... viis siitä, en halua rueta selvittämään, mitä papereita (kolmena kappaleena) joutuisin täyttämään jotta saisin uuden kortin. Enkä ole vielä kertaakaan tarvinnut kolumbian henkilökorttiani, sillä suomalainen henkkarini on kelvannut tähän asti. Siitä huolimatta, että kaikki tekstit ovat joko suomeksi tai ruotsiksi. :)
Olen viettänyt koko viikon opiskelujen parissa, sillä Petra on vihdoin tulossa tänne lauantaina ja yritän saada mahdollisimman paljon tehdyksi ennen kuin hän tulee. Huomaan vain, että jatkuva espanjankielisten tekstien lukeminen alkaa vähitelle turhauttaa. Uudessa-Seelannissa en saanut kulttuurishokkia ollenkaan, tai sitten se meni ohitseni niin huomaamattomasti, etten edes tajunnut sen tulleen. Nyt sen sijaan huomaan olevani hyvin väsynyt toimimaan vieraassa kulttuurissa kielellä jota en osaa kovin hyvin. Vaikka espanjantaitoni ovat parantuneet huimasti ensimmäisistä päivistä, en vieläkään osaa ilmaista itseäni kovin sujuvasti. On turhauttavaa istua ja kuunnella toisten keskusteluja voimatta itse sanoa mitään kovin järkevää. Tietysti Anan ja Camilla kanssa puhun paljonkin ja tytöt pyrkivät parhaansa mukaan selittämään kummaliset sanat tai kulttuuriin liittyvät jutut minulle. Olen todella kiitollinen, sillä he eivät puhu minulle kuin olisin hidasälyinen, kunhan kysyvät toisinaan ymmärsinkö tämän tai tämän sanan.
Kauniisti hymyillen päätin olla puhumatta eräälle pilatestunnilla tapaamalleni pojalle joka tunnin päätteeksi kysyi, miten meni ja kun vastasin että tämä tunti oli paljon rankempi kuin viimeinen tunti (en muistanut mikä oli edellinen espanjaksi) hän toisti hyvin hitaasti ja selkeästi, ei viimeinen vaan tunti kahdeksan päivää sitten.... minkä jälkeen hän odotti kunnes toistin lauseen hänen perässään. Jollen olisi muutenkin ollut hieman väsynyt sönköttämään espanjaksi mitä mieleen sattuu tulemaan olisin varmasti vain nauranut hänelle, mutta koska olin muutenkin takellellut puheessani koko päivän jätin keskustelun siihen.
Kämppikseni varmaan alkavat kohta ihmetellä intoani sulkeutua iltaisin kaikessa hiljaisuudessa huoneeseeni. Toivon vain ettei kulttuurishokki kestäisi kovin pitkään, sillä oikeasti pidän kämppiksistäni, olen vain niin väsynyt puhumaan huonoa espanjaa. No ehkä vielä enemmän minua harmittaa, ettei täällä voi tulla ja mennä niin vapaasti kuin monissa muissa maissa. Vaikka olen jo oppinut olemaan huomioimatta kaikki minua tuijottavat silmäparit, tiedän kaikkien tuijottavan perääni (sanan molemmissa merkityksissä). Ja samalla olen tutustunut moniin ihmisiin, sillä kaikki tulevat mielellään kyselemään, miten olen Kolumbiaan eksynyt, toisinaan on väsyttävää olla ulkomaalainen, jolta kaikki kysyvät ymmärränkö, mitä minulle puhutaan. Kunhan kulttuurishokki vähän helpottaa viihdyn täällä varmasti taas hurjan hyvin, sillä tähänkin asti olen todella nauttinut täällä olostani.
Olen viettänyt koko viikon opiskelujen parissa, sillä Petra on vihdoin tulossa tänne lauantaina ja yritän saada mahdollisimman paljon tehdyksi ennen kuin hän tulee. Huomaan vain, että jatkuva espanjankielisten tekstien lukeminen alkaa vähitelle turhauttaa. Uudessa-Seelannissa en saanut kulttuurishokkia ollenkaan, tai sitten se meni ohitseni niin huomaamattomasti, etten edes tajunnut sen tulleen. Nyt sen sijaan huomaan olevani hyvin väsynyt toimimaan vieraassa kulttuurissa kielellä jota en osaa kovin hyvin. Vaikka espanjantaitoni ovat parantuneet huimasti ensimmäisistä päivistä, en vieläkään osaa ilmaista itseäni kovin sujuvasti. On turhauttavaa istua ja kuunnella toisten keskusteluja voimatta itse sanoa mitään kovin järkevää. Tietysti Anan ja Camilla kanssa puhun paljonkin ja tytöt pyrkivät parhaansa mukaan selittämään kummaliset sanat tai kulttuuriin liittyvät jutut minulle. Olen todella kiitollinen, sillä he eivät puhu minulle kuin olisin hidasälyinen, kunhan kysyvät toisinaan ymmärsinkö tämän tai tämän sanan.
Kauniisti hymyillen päätin olla puhumatta eräälle pilatestunnilla tapaamalleni pojalle joka tunnin päätteeksi kysyi, miten meni ja kun vastasin että tämä tunti oli paljon rankempi kuin viimeinen tunti (en muistanut mikä oli edellinen espanjaksi) hän toisti hyvin hitaasti ja selkeästi, ei viimeinen vaan tunti kahdeksan päivää sitten.... minkä jälkeen hän odotti kunnes toistin lauseen hänen perässään. Jollen olisi muutenkin ollut hieman väsynyt sönköttämään espanjaksi mitä mieleen sattuu tulemaan olisin varmasti vain nauranut hänelle, mutta koska olin muutenkin takellellut puheessani koko päivän jätin keskustelun siihen.
Kämppikseni varmaan alkavat kohta ihmetellä intoani sulkeutua iltaisin kaikessa hiljaisuudessa huoneeseeni. Toivon vain ettei kulttuurishokki kestäisi kovin pitkään, sillä oikeasti pidän kämppiksistäni, olen vain niin väsynyt puhumaan huonoa espanjaa. No ehkä vielä enemmän minua harmittaa, ettei täällä voi tulla ja mennä niin vapaasti kuin monissa muissa maissa. Vaikka olen jo oppinut olemaan huomioimatta kaikki minua tuijottavat silmäparit, tiedän kaikkien tuijottavan perääni (sanan molemmissa merkityksissä). Ja samalla olen tutustunut moniin ihmisiin, sillä kaikki tulevat mielellään kyselemään, miten olen Kolumbiaan eksynyt, toisinaan on väsyttävää olla ulkomaalainen, jolta kaikki kysyvät ymmärränkö, mitä minulle puhutaan. Kunhan kulttuurishokki vähän helpottaa viihdyn täällä varmasti taas hurjan hyvin, sillä tähänkin asti olen todella nauttinut täällä olostani.
Kommentit
Lähetä kommentti