Manizales
Petran kanssa vietimme viime viikonlopun Manizalesissa, vajaan 200km päässä Medellinistä. Vuoristoisilla teillä tosin matkaan meni yli neljä tuntia. Onneksi ei sen enempää sillä aloin jo voida hieman huonosti mutkaisilla ja kuoppaisilla teillä. Manizales, niinkuin monet muutkin kaupungit täällä, ei ollut mitenkään erikoinen. Lähinnä matkustimme sinne, sillä sieltä oli lyhyt matka vuoristoon ja kahvitiloille.
Torstain vietimme kierrellen Manizalesin keskustaa, näimme myös maan suurimman betonikirkon. Itsekseni mietin mahtaakohan kirkko olla maan suurin betonikirkko siksi, ettei toista ole. Kirkko ei tosiaan ollut mikään silmää hivelevä nähtävyys, erityisesti sen takia, että se harmaana ja rosoisena näytti hurjan keskeneräiselle. Muuten keskustaa tuntuivat hallitsevan erilaiset kahvilat jotka myivät toinen toistaan kummallisemman värisiä kakkuja. Pakko myöntää, ettei esimerkiksi limanvihreä hyytelökoristelu kovasti houkutellut maistamaan varmasti hyvin makeaa kakkua.
Perjantain vietimme matkalla vuoristoon. Manizalesista järjestetään päiväretkiä lähes viiden kilometrin korkeuteen vuorille. Emme oikein olleet varautuneet kylmään ilmanalaan, vaikka olisi voinut luulla, että suomalaisina osaisimme pukeutua lämpimästi. Päästessämme lopulta 4800 metriin hytisimme kylmästä. Oli kuitenkin upeaa voida kertoa käyneensä niin korkealla, näimme jäätikön... paikallisille se tosin taisi olla isompi kokemus kuin meille lumen keskellä kasvaneille. Maisemat olivat melko karuja, ja kasvillisuus harvaa. Oli mielenkiintoista nähdä kasvillisuuden muuttuvan melkoisesti matkalla ylöspäin. Manizalesista lähdettäessä tienvarrella kasvoi palmuja ylempänä kasvillisuus oli paljon kitukasvuisempaa. Näimme jopa voikukan vajaassa neljässä kilometrissä :) Muut taisivat vähä ihmetellä kun Petran kanssa riemastuimme niin paljon hassun näköisen kasvin näkemisestä. Ilmeisesti voikukat ovat todella kestäviä.
Lauantaina tutustuimme läheiseen kahvitilaan. Meidät tultiin hakemaan Jeepillä hostellin ovelta, ja kyyhötimme auton lavalla koko matkan kahvitilalle. Ennen tutustumiskierrosta meidät perehdytettiin perusteellisesti kahvin saloihin. Kahvin eri laatuihin, makuihin ja valmistustapoihin. Lähes kaikki parempilaatuinen kahvi viedään Kolumbiasta maailmalle, täällä kulutetaan lähinnä kahvia joka ei ole kelvannut vientiin. Tästä huolimatta pidän enemmän kahvista täällä kuin Suomessa. Ehkä paahto on erilainen, mene ja tiedä.... Kiersimme myös tilaa, näimme kahvipensaiden eri vaiheita ja saimme maistaa mille kahvipapu maistuu. (Yllättävää kyllä hurjan makealle.) Kierroksen jälkeen en kadehdi ollenkaan kahvinpoimijoiden työtä. He joutuvat raahaan painavia koreja ylös ja alas hyvinkin jyrkkiä rinteitä, itselleni tuli hiki kun kävelimme kahvipellon jyrkkää rinnettä ylös, en osaa edes kuvitella miten raskasta työ voi olla kun mukana pitäisi raahata vielä useampi kilo kahvipapuja. Kahvitila oli kaunis ja oli mielenkiintoista tutustua kahviteollisuuteen, sillä se on täällä hyvin tärkeä osa maan taloutta.
Sunnuntaina kävimme tutustumassa lähemmin betonikirkkoon, kiipesimme oppaan johdolla yli 100 metriä korkeaan torniin. Hieman pilvisellä säällä läheisiä vuoria tuskin näkyi, mutta ainakin näimme hyvin Manizalesin yläilmoista. Yllättävää kyllä ainoa tapa päästä torniin oli yli tunnin kestävän opastetun kierroksen mukana. Ilo totta kai hauskaa tutustua kirkon historiaan, vaikkei kirkko kovin vanha ollutkaan. Oppaan mukaan kirkkoa ei ollut tarkoitettukaan kauniiksi ulkopuolelta katseltuna, vaan sisustus oli tärkeämpää. Kauniit lasimaalaukset toivat karuun kirkkoon kauniin valaistuksen ja piristivät kummasti harmaata yleisilmettä. Muukin sisustus oli kauniimpi kuin mitä ulkokuori oli antanut odottaa. Ja ainakin voin nyt sanoa tutustuneeni Kolumbian suurimpaan betonikirkkoon.
Petran lähdettyä olen käyttänyt aikani opiskellen. Olemme kolmen viikon päästä lähdössä lomalle Karibian rannikolle, ja haluan saada kaiken tehdyksi ennen lähtöä, jotta voisin vain lojua rannalla tekemättä mitään kouluun liittyvää.
Torstain vietimme kierrellen Manizalesin keskustaa, näimme myös maan suurimman betonikirkon. Itsekseni mietin mahtaakohan kirkko olla maan suurin betonikirkko siksi, ettei toista ole. Kirkko ei tosiaan ollut mikään silmää hivelevä nähtävyys, erityisesti sen takia, että se harmaana ja rosoisena näytti hurjan keskeneräiselle. Muuten keskustaa tuntuivat hallitsevan erilaiset kahvilat jotka myivät toinen toistaan kummallisemman värisiä kakkuja. Pakko myöntää, ettei esimerkiksi limanvihreä hyytelökoristelu kovasti houkutellut maistamaan varmasti hyvin makeaa kakkua.
Perjantain vietimme matkalla vuoristoon. Manizalesista järjestetään päiväretkiä lähes viiden kilometrin korkeuteen vuorille. Emme oikein olleet varautuneet kylmään ilmanalaan, vaikka olisi voinut luulla, että suomalaisina osaisimme pukeutua lämpimästi. Päästessämme lopulta 4800 metriin hytisimme kylmästä. Oli kuitenkin upeaa voida kertoa käyneensä niin korkealla, näimme jäätikön... paikallisille se tosin taisi olla isompi kokemus kuin meille lumen keskellä kasvaneille. Maisemat olivat melko karuja, ja kasvillisuus harvaa. Oli mielenkiintoista nähdä kasvillisuuden muuttuvan melkoisesti matkalla ylöspäin. Manizalesista lähdettäessä tienvarrella kasvoi palmuja ylempänä kasvillisuus oli paljon kitukasvuisempaa. Näimme jopa voikukan vajaassa neljässä kilometrissä :) Muut taisivat vähä ihmetellä kun Petran kanssa riemastuimme niin paljon hassun näköisen kasvin näkemisestä. Ilmeisesti voikukat ovat todella kestäviä.
Lauantaina tutustuimme läheiseen kahvitilaan. Meidät tultiin hakemaan Jeepillä hostellin ovelta, ja kyyhötimme auton lavalla koko matkan kahvitilalle. Ennen tutustumiskierrosta meidät perehdytettiin perusteellisesti kahvin saloihin. Kahvin eri laatuihin, makuihin ja valmistustapoihin. Lähes kaikki parempilaatuinen kahvi viedään Kolumbiasta maailmalle, täällä kulutetaan lähinnä kahvia joka ei ole kelvannut vientiin. Tästä huolimatta pidän enemmän kahvista täällä kuin Suomessa. Ehkä paahto on erilainen, mene ja tiedä.... Kiersimme myös tilaa, näimme kahvipensaiden eri vaiheita ja saimme maistaa mille kahvipapu maistuu. (Yllättävää kyllä hurjan makealle.) Kierroksen jälkeen en kadehdi ollenkaan kahvinpoimijoiden työtä. He joutuvat raahaan painavia koreja ylös ja alas hyvinkin jyrkkiä rinteitä, itselleni tuli hiki kun kävelimme kahvipellon jyrkkää rinnettä ylös, en osaa edes kuvitella miten raskasta työ voi olla kun mukana pitäisi raahata vielä useampi kilo kahvipapuja. Kahvitila oli kaunis ja oli mielenkiintoista tutustua kahviteollisuuteen, sillä se on täällä hyvin tärkeä osa maan taloutta.
Sunnuntaina kävimme tutustumassa lähemmin betonikirkkoon, kiipesimme oppaan johdolla yli 100 metriä korkeaan torniin. Hieman pilvisellä säällä läheisiä vuoria tuskin näkyi, mutta ainakin näimme hyvin Manizalesin yläilmoista. Yllättävää kyllä ainoa tapa päästä torniin oli yli tunnin kestävän opastetun kierroksen mukana. Ilo totta kai hauskaa tutustua kirkon historiaan, vaikkei kirkko kovin vanha ollutkaan. Oppaan mukaan kirkkoa ei ollut tarkoitettukaan kauniiksi ulkopuolelta katseltuna, vaan sisustus oli tärkeämpää. Kauniit lasimaalaukset toivat karuun kirkkoon kauniin valaistuksen ja piristivät kummasti harmaata yleisilmettä. Muukin sisustus oli kauniimpi kuin mitä ulkokuori oli antanut odottaa. Ja ainakin voin nyt sanoa tutustuneeni Kolumbian suurimpaan betonikirkkoon.
Petran lähdettyä olen käyttänyt aikani opiskellen. Olemme kolmen viikon päästä lähdössä lomalle Karibian rannikolle, ja haluan saada kaiken tehdyksi ennen lähtöä, jotta voisin vain lojua rannalla tekemättä mitään kouluun liittyvää.
Kommentit
Lähetä kommentti