Täällä ei pahemmin tarvitse tehdä mitään itse. Oikeastaan on kummalista jos pitää kävellä jonnekin tai kantaa itse painavat tavaransa. Kävin viime viikolla elokuvissa costaricalaisen kaverini kanssa, joka asuu melko lähellä paikallista ostoskeskusta. Olen tutustunut tyttöön kuntosalilla, joten liikunta ei ole hänelle täysin vierasta. Kävellen matkaa on ehkä 15 minuuttia, mutta eihän kauniina aurinkoisena päivänä turhaan kannata hikeentyä vaan köröttelimme matkan taksilla. Eihän taksi täällä mitään maksa, mutta välillä silti ihmettelen ihmisten intoa ajella autolla joka paikkaan.

Roskat voi heittää oven vieressä olevaan jätekuiluun, ettei tarvitsisi liata omia käsiään kantamalla niitä roskakatokseen. Roskat joita ei voi heittää alas jätekuilusta, kuten kaikki isommat pahvipakkaukset, voi sen sijaan jättää rappukäytävään odottamaan, että joku taloyhtiön työntekijöistä tulee korjaamaan ne parempaan talteen. Osa selkeästi pinoaa myös paperinsa ja muovipullonsa rappuun, ehkä täällä on sittenkin on jonkinlainen kierrätysjärjestelmä, mistä en ole ollut tietoinen.

Ruokakaupassa ostokset pakataan puolestasi ja pakkaajat monesti myös lykkivät pakatut ostokset kärryissä parkkipaikalle ja auttavat latomaan ostokset autoon tai tarvittaessa taksiin. Tämän vuoksi kaikki katsovat minua kummissaan kun kannan itse kassini, enkä huristele muutaman korttelin matkaa takaisin kotiin taksilla.

Erittäin laiskan ihmisen versio on soittaa kauppaan ja tilata ruuat kotiin. En tiedä toimittaisiko isompi markettikin ostokset ovelle, mutta ainakin pieni lähikauppa selkeästi tekee niin. Myös kaikenlaisen ruuan saa tilattua kotiin, eikä se maksa juurikaan ylimääräistä. Tätä hieman hankaloittaa se, että tilatakseen mitään pitäisi soittaa puhelimella ravintolaan ja onnistua puhumaan puhelimessa espanjaksi. Ajoittain puhelinyhteydet ovat täällä niin huonot, ettei edes suomeksi tahdo saada selvää, mitä toinen puhuu.

Täällä on myös hurjan hankalaa kävellä minnekään, sillä kunnollisia jalkakäytäviä on harvassa eivätkä autot juuri koskaan anna tietä kävelijöille. Itseäni vähän helpottaa että olen kesävaatteissa liikkuva ulkomaalainen nainen, jolloin saan enemmän huomiota ja pääsen paikallisia helpommin myös ylittämään katuja. Tästä huolimatta olen yhtenään jäädä auton alle, sillä hidastaminen tai väistäminen ei täällä selkeästikään kuulu liikenne kulttuuriin. Jos ei kerran ole ollut autoon varaa, on syytä väistää niitä joilla on ollut rahaa ostaa menopeli.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel