Luennot loppuivat vihdoin ja viimein tänään. Tuntui melkoisen tyhjälle lähteä viimeiseltä luennolta tietäen, että se oli lukukauden viimeine. Ensi viikolla meillä ei ole luentoja, jotta ehtisimme lukea lopputentteihin tai tehdä joillekin kursseille vaadittavat lopputyöt. Kumman nopeasti aika onkin mennyt, sillä tuntui sille että vasta istuin ensimmäisellä luennollani täällä kummastellen, miten ikinä selviäisin tästä lukukaudesta, sillä jo yhden luennon seuraaminen espanjaksi oli hankalaa. Onneksi espanjani on parantunut melkoisesti, ja olen loppulukukaudesta pystynyt nauttimaan luennoista.
Annoin kansainvälisten suhteitteni amerikkalaiselle luennoitsijalle tiistaina kaikki englanninkieliset kirjani, sillä ne eivät millään mahdu laukkuihini. Täällä kirjat ovat hurjan kalliita, joten Joshua otti kirjat kiittäen vastaan. Tänään hän toi minulle luennolla yhden omista kirjoistaan voidakseen jotenkin kiittää minua. Olin hurjan otettu, sillä olin monesti sanonut etten tarvitsisi mitään vastineeksi, sillä jollen antaisi kirjoja hänelle, ne luultavasti päätyisivät Nannan ja Louisen hostellin kirjojen vaihtohyllyyn. Nyt minulla on jotain luettavaa paluumatkaakin varten, sillä Kolumbia ei valitettavasti edes lentäen ole kovin lähellä Suomea. Jahka koneeni nousee Medellinin kentältä edessä on yli 20 tunnin matkustus, pisin lento Bogotasta Frankfurtiin kestää 11 tuntia, joten viihdykettä on syytä olla mukana.
Myös hyvästien jättö on taas alkanut, en ehkä näe osaa opiskelukavereistani enää ennen kuin palaan takaisin kotiin. Sekin tuntuu kummalle, sillä vasta vähän aikaa sitten hyvästelin ystäviäni Aucklandissa. Nyt olen sentään yksi ensimmäisistä lähtijöistä vaihtariporukastani, eikä minun tarvitse jäädä ihmettelmään yksinäni kaupunkiin josta kaikki muut ovat jo lähteneet. Onneksi edessä on sentään vielä pari viikkoa, ja olemme jo suunnitelleet vaikka mitä yhteistä tekemistä tyttöjen kanssa... Aina viime hetkillä tulee mieleen tuhat ja yksi asiaa, mitä ei ole vielä kerinnyt tekemään joten ensi viikko taitaa mennä ympäri kaupunkia juostessa, ennemmin kuin tentteihin lukiessa. Onneksi olen lukukauden aikana tehnyt parhaani, eikä minun tarvitse saada yhdestäkään tentistä kovin hyvää arvosanaa läpäistäkseni kurssini.
Toivon että ensi viikolla aurinkokin pilkahtaisi jostain pilven raosta, sillä täällä on jälleen ollut melkoisen kylmä, kun aurinko ei ole paistanut. Onneksi sadetta osaa jo ennustaa siitä että tuuli nousee. Yleensä täällä ei sada aamuisin, mutta iltapäivisin kun tuuli alkaa yltymään on syytä suunnata pikinmiten takaisin kotiin jottei kastuisi läpimärkäksi kaatosateessa. Erityisesti toivon hyvää säätä, kun lähdemme tyttöjen kanssa riippuliitämään. Medellin on keskellä vuoristoa ja täällä on hyvät ja halvat mahdollisuudet riippuliitämiseen, joten ajattelimme porukalla lähteä kokeilemaan, mille tuntuu roikkua yläilmoissa.
Annoin kansainvälisten suhteitteni amerikkalaiselle luennoitsijalle tiistaina kaikki englanninkieliset kirjani, sillä ne eivät millään mahdu laukkuihini. Täällä kirjat ovat hurjan kalliita, joten Joshua otti kirjat kiittäen vastaan. Tänään hän toi minulle luennolla yhden omista kirjoistaan voidakseen jotenkin kiittää minua. Olin hurjan otettu, sillä olin monesti sanonut etten tarvitsisi mitään vastineeksi, sillä jollen antaisi kirjoja hänelle, ne luultavasti päätyisivät Nannan ja Louisen hostellin kirjojen vaihtohyllyyn. Nyt minulla on jotain luettavaa paluumatkaakin varten, sillä Kolumbia ei valitettavasti edes lentäen ole kovin lähellä Suomea. Jahka koneeni nousee Medellinin kentältä edessä on yli 20 tunnin matkustus, pisin lento Bogotasta Frankfurtiin kestää 11 tuntia, joten viihdykettä on syytä olla mukana.
Myös hyvästien jättö on taas alkanut, en ehkä näe osaa opiskelukavereistani enää ennen kuin palaan takaisin kotiin. Sekin tuntuu kummalle, sillä vasta vähän aikaa sitten hyvästelin ystäviäni Aucklandissa. Nyt olen sentään yksi ensimmäisistä lähtijöistä vaihtariporukastani, eikä minun tarvitse jäädä ihmettelmään yksinäni kaupunkiin josta kaikki muut ovat jo lähteneet. Onneksi edessä on sentään vielä pari viikkoa, ja olemme jo suunnitelleet vaikka mitä yhteistä tekemistä tyttöjen kanssa... Aina viime hetkillä tulee mieleen tuhat ja yksi asiaa, mitä ei ole vielä kerinnyt tekemään joten ensi viikko taitaa mennä ympäri kaupunkia juostessa, ennemmin kuin tentteihin lukiessa. Onneksi olen lukukauden aikana tehnyt parhaani, eikä minun tarvitse saada yhdestäkään tentistä kovin hyvää arvosanaa läpäistäkseni kurssini.
Toivon että ensi viikolla aurinkokin pilkahtaisi jostain pilven raosta, sillä täällä on jälleen ollut melkoisen kylmä, kun aurinko ei ole paistanut. Onneksi sadetta osaa jo ennustaa siitä että tuuli nousee. Yleensä täällä ei sada aamuisin, mutta iltapäivisin kun tuuli alkaa yltymään on syytä suunnata pikinmiten takaisin kotiin jottei kastuisi läpimärkäksi kaatosateessa. Erityisesti toivon hyvää säätä, kun lähdemme tyttöjen kanssa riippuliitämään. Medellin on keskellä vuoristoa ja täällä on hyvät ja halvat mahdollisuudet riippuliitämiseen, joten ajattelimme porukalla lähteä kokeilemaan, mille tuntuu roikkua yläilmoissa.
Kommentit
Lähetä kommentti