Tietää olleensa melko pitkään maailmalla, kun ei enää tiedä suomenkielisiä sanoja tekemisilleen. Olimme perjantaina "riippuliitämässä". Mietimme pitkään Heinin kanssa miksi kutsutaan liitelyä liitovarjoilla, sillä meidän mielestämme se ei ole riippuliitämistä. No joka tapauksessa olimme perjantaina leijailemassa kaupungin yllä suurilla liitovarjoilla, sillä vuoristoisen maaston ansiosta Medellinin ympärillä on hyvät nostavat ilmavirtaukset. Meillä oli uskomaton tuuri sään suhteen, sillä viime aikoina täällä on satanut melkoisesti. Perjantaiaamua aurinko kuitenkin paistoin lähes kirkkaalta taivaalta ja jo 10 aikaan oli lähemmäs 30 astetta lämmintä. Pystyimme siis nauttimaan kauniista aamupäivästä nurmikolla löhöillen kun jokainen meistä vuorollaan liiteli korkeuksissa.
Oli uskomaton tunne nähdä Medellin jalkojensa alla ja katsella vuoristokotkien liitelevän ympärillämme. Yksi meitä lennättäneistä miehistä sanoi, että he ottavat linnuista mallia temppuihinsa. Vaikka yläilmoista näkyi ikävästi kaupungin yllä roikkuva saastepilvi, ei se haitannut maisemien ihailua. Nyt viiden kuukauden jälkeen kaupungista pystyi jo tunnistamaan jotain maamerkkejä ja vähän hahmottamaan missä päin kaupinkia itse asui. Lisäksi kiersimme kukkuloiden toiselle puolelle katsomaan maaseutua ja läheisiä vesiputouksia. Vaikka laskeutuessamme olin valkoinen kuin lakana, sillä turbulenssi oli heilutellut meitä sinne tänne, olin hurjan iloinen että pääsimme näkemään kaupungin yläilmoista. Olimme meinaan jättäneet tämän vähän turhan viime hetkeen, ajatellen että säät eivät ole täällä olleet mitenkään hyvät viime aikoina, eikä sadesäällä voi lähteä laskuvarjoliitelemään.
Nyt minun pitäisi vielä saada puserrettua kasaan viimeinen esseeni ja toivoa, että opettaja on tarpeeksi myötämielinen päästääkseen minut kurssista läpi. Sen jälkeen minulla on vielä muutama päivä aikaa nauttia lomapäivistä Medellinissä ennen kuin palaan takaisin Suomeen. En oikein osaa kuvitella loppuviikosta pakkaavani kassejani ja suuntaavani lentokentälle palatakseni Suomeen melkein vuoden jälkeen.
Oli uskomaton tunne nähdä Medellin jalkojensa alla ja katsella vuoristokotkien liitelevän ympärillämme. Yksi meitä lennättäneistä miehistä sanoi, että he ottavat linnuista mallia temppuihinsa. Vaikka yläilmoista näkyi ikävästi kaupungin yllä roikkuva saastepilvi, ei se haitannut maisemien ihailua. Nyt viiden kuukauden jälkeen kaupungista pystyi jo tunnistamaan jotain maamerkkejä ja vähän hahmottamaan missä päin kaupinkia itse asui. Lisäksi kiersimme kukkuloiden toiselle puolelle katsomaan maaseutua ja läheisiä vesiputouksia. Vaikka laskeutuessamme olin valkoinen kuin lakana, sillä turbulenssi oli heilutellut meitä sinne tänne, olin hurjan iloinen että pääsimme näkemään kaupungin yläilmoista. Olimme meinaan jättäneet tämän vähän turhan viime hetkeen, ajatellen että säät eivät ole täällä olleet mitenkään hyvät viime aikoina, eikä sadesäällä voi lähteä laskuvarjoliitelemään.
Nyt minun pitäisi vielä saada puserrettua kasaan viimeinen esseeni ja toivoa, että opettaja on tarpeeksi myötämielinen päästääkseen minut kurssista läpi. Sen jälkeen minulla on vielä muutama päivä aikaa nauttia lomapäivistä Medellinissä ennen kuin palaan takaisin Suomeen. En oikein osaa kuvitella loppuviikosta pakkaavani kassejani ja suuntaavani lentokentälle palatakseni Suomeen melkein vuoden jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti