fika

Eli kahvitauko ruotsalaisittain. Täällä on tapana viettää virallinen kahvitauko kahdesti päivässä, ensimmäinen puoli kymmenestä kymmeneen. Tämä kahvitauko tuntuu olevan kiveenhakattu, sillä täällä on tuohon aikaan todella vaikea saada ketään kiinni. En tietysti osaa sanoa yliopiston ulkopuolisista organisaatioista, mutta ainakin täällä kaikki ovat tauolla tuohon aikaan.
Parasta ja kaikkein pyhimpiä ovat perjantaiaamun kahvitauot, jolloin keittiöön on katettu voileipäpöytä ja kaikki tämän rakennuksen työntekijät ilmestyvät paikalle juomaan aamukahvinsa ja syömään voileipiä. Viime perjantaina en ollut ollenkaan varautunut tähän ja olin syönyt ison aamiaisen ennen töihiin tuloa, huomenna aion jättää aamupalan väliin ja nauttia voileipäpöydän antimista. Viime viikolla tarjolla oli monta erilaista leipää, hilloja, leikkeleita ja juustoja. Jos olen ymmärtänyt oikein vastaavanlainen tarjoilu on edessä joka perjantai. Mukava tapa päättää viikko.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel