Tuntui sille, että tänään oli hyvä hetki päivittää blogin ulkoasua hieman pohjoismaisempaan malliin. Takana on nyt ensimmäinen kunnon työpäivä. Kaikki ovat tähän asti olleet hurjan ystävällisiä ja uskoisin, että tästä tulee vielä hyvä kokemus. On hauskaa, että pääsen puhumaan ruotsia lähes koko ajan, sillä Anna toinen työkavereistani kertoo kaikille, että osaan ruotsia :) Enpä ainakaan pääse liian helpolla. Onneksi hän myös viitsii huomauttaa pahimimmille skonen puhujille, etten ymmärrä heitä, ennen kuin ehdin edes itse mainita asiasta.

Vietin tänään jo toisen kerran peräkkäin syntymäpäiviäni ulkomailla. Kuten viime kerrallakin, kun kämppikseni yllättivät minut suklaakakulla, tänäänkin minua muistettiin. Roger oli ostanut minulle Fazerin suklaata ja turkinpippureita. Lisäksi Anna toi meille jokaiselle prinsessaleivokset, jotka syömme kahvitauolla. Tuntui hurjan hyvälle, että juuri tapaamni ihmiset jaksoivat nähdä vaivaa vuokseni.

Jahka vain sade lakkaisi voisin sanoa, ettei työharjoittelu täällä olisi voinut paremmin alkaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel