Tulin salilta kotiin ja ihmettelin miksi kämppikseni istuivat sohvalla hassut hatut päässään. En tiennyt että tänään oli Ruotsi-San Marino jalkapallopeli ja he yrittivät päästä fanitunnelmaan katsomalla peliä hatut päässään. Minullekin riitti oma hattu ja vaihdoimme hattuja jokaisen Ruotsin maalin jälkeen. Pidän kmmpiksistäni hetki hetkeltä enemmän, sillä täällä tunnen todella kuuluvani joukkoon, eikä heitä tunnu haittaavan vaikken aina ymmärräkään ihan kaikkea. Tuntuu todella mukavalta kuulua joukkoon, sillä harvassa kimppakämpässäni olemme tehneet näin paljon asioita yhdessä. En tiedä olisiko minulla voinut olla parempi tuuri, sillä en ollut nähnyt asuntoa tai tavannut kämppiksiäni ennen tänne muuttoani.
York ja vähän muutakin
York minster Pari viikkoa sitten kävin jälleen Yorkissa moikkaamassa ystävääni. Olen muuttamassa töiden vuoksi takaisin Helsinkiin elokuun lopussa ja ajattelin siksi vielä piipahtaa pohjoisessa. Olin toki varannut junaliput hyvissä ajoin, sillä viime hetken liput ovat järjettömän kalliita. Etenkin perjantai-iltapäivisin kun moni muukin suuntaa viikonlopun viettoon pohjoiseen. Katsellessa viihe hetken lippujen hintoja tulee lähes ikävä kalliiksi haukuttuja junalippuja Suomessa. Toisaalta täällä pidän siitä, että junalipun voi ostaa mihin hyvänsä junaan. Vaikka kaikki paikat olisikin jo varattu, junaan voi silti ostaa lipun. Jos huono tuuri käy, voi joutua istumaan käytävällä koko matkan, mutta ainakin pääsee haluamaansa junaan. Shambles / Harry Potterin kauppakatu Tällä Yorkin reissulla olin päättänyt käydä opastetulla kävelykierroksella, sillä en ollut sellaisella vielä ollut. Olen nyt viimeisen parin vuoden aikana ollut Yorkissa useaan otteeseen. Olen kierrellyt keskustass...
Kommentit
Lähetä kommentti