Hieman unohtunut tämä blogin päivittäminen viime aikoina. Ehkä siksi, etten juuri ole tehnyt mitään. Kaikki päivät tuntuvat kuluvat samanlaista rataa: aamulla töihin ja illalla salin kautta takaisin kotiin.

Onneksi kämppikseni olivat viime viikon perjantaina päättäneet torjua tylsistymistä järjestämällä Suomiaiheiset juhlat. Suomi-Ruotsi jalkapallo pelin kunniaksi olimme kaikki pukeituneet sinivalkoisiin vaatteisiin ja jopa kämppiksieni kaverit, jotka tulivat katsomaan peliä kanssamme olivat sinivalkoisissa. Lisäksi kämppikseni olivat opetelleet muutaman lauseen suomeksi. Laitoimme porukalla lohikeittoa ja mokkapaloja ennen pelin alkua. Minun tehtäväkseni oi jätetty suomalaisen tarjottavan keksiminen ja siksi päädyimme niin helppohin vaihtoehtoihin. Onnekseni kaikki ihastuivat kalakeittoon ja mokkapaloihin.

Heidi oli täällä myös viime viikonloppuna, joten en ollut ainoa suomalainen Suomi-juhlissa. Lauantaina kävimme Kööpenhaminassa kiertelemässä. Katsastimme mm. pienen merenneidon ja muutaman hyvän kahvilan. Nautin todella kaikista hyvistä leivoksista, joita Tanskassa myydään lähes joka korttelissa. Jalkani olivat aivan hyytelöä illalla, sillä en ollut hetkeen kävellyt niin paljon, pyöräilen täällä joka paikkaan. Oli hauskaa käydä tutustumassa myös Malmön yöelämään, sillä en ole täällä juurikaan käynyt ulkona.

Perjantaina jalkapallopelin jälkeen kävimme keskustassa ja lauantaina paluumatkalla Kööpenhaminasta Malmön opiskelijajuhlien keskuksessa Möllenissä. Lähes jokaisen pubin terassilla oli lämpölamppuja ja iso osa ihmisistä istui ulkona. Täällä ulkoterasseillakin on mukavaa istua, sillä iso osa ihmisistä nuuskaa tupakoinnin sijaan. Vaikken nuuskaamista erityisen viehättävänä pidäkään, nautin siitä, ettei minun tarvitse istua tupakansavussa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel