Oli mukavaa viettää aikaa Titan kanssa. Vaikka pidänkin matkustelusta ja vaihtelusta, rajansa kaikella.. Asun tällä hetkellä viidennessä kaupungissa kahden vuoden sisällä. Uusiin ihmisiin tutustuminen alkaa käydä jo työstä. Siksi on mukavaa toisinaan tavata vanhoja kavereita, joiden kanssa voi vain huolettomasti jutella.
Olimme maanantaina Kööpenhaminassa. Olin saanut päivän vapaaksi, jotta ehtisin viettää enemmän aikaa ystäväni kanssa.
Olen jo tehnyt ilmaisia opastettuja kierroksia muutamissa muissa kaupungeissa, ja maanantaina oli Kööpenhaminan vuoro. Sää oli jäätävä ja tuulinen, ja kolmen tunnin kävelykierroksen jälkeen olimme molemmat aivan jäässä. On selkeasti aika alkaa etsiä talvivaatteita kaapinpohjalta. Tästä huolimatta pidin kierroksesta, sillä näin nyt täysin uusia paikkoja Kööpenhaminasta. Oli mukavaa tehdä jotain uutta, sillä olin nyt kaupungissa kolmatta kertaa syyskuun jälkeen.
Sään kylmetessä olen myös löytänyt kuntosalin saunan. Olen onnekas, sillä toimistomme on rakennuksen lämpimimpiä. Kuitenkin sää on tuntuvasti viileämpi kuin kuun alussa ja palelen usein pyöräillessä töihin ja takaisin. Käyn salilla lähes päivittäin. On ihanan rentouttavaa löhöillä saunan lauteilla työpäivän ja jumppatuntien jälkeen. Harmittavan monesti sauna on ollut käyttämättä melko pitkään, ja saan heittää urakalla löylyä, että ilma kostuu siedettäväksi. Tästä huolimatta nautin saunomisesta, sillä olin lähes koko viime vuoden saunomatta. Kolumbian lämmössä saunalla ei tosin ollut niin väliä, mutta täällä kosteassa ja kylmässä Malmössä on toisinaan mukavaa saada veri kiertämään kunnolla.
Kommentit
Lähetä kommentti