Liian pitkä aika on jo ehtinyt kulua viimeisestä kirjoituksestani. En voi uskoa, että alan jälleen kerran olla lähellä muuttoa toiseen maahan. Töitä on jäljellä enää 3 viikkoa. Vaikka tuntuu haikealta jättää taas jotain taakse, odotan jo innolla joulua ja uutta vuotta. En ole pitkään aikaan ehtinyt viettää aikaa suomalaisten ystävieni kanssa ja nyt alkaa tuntua sille, että on aika palata takaisin Suomeen.
Täällä alkaa viimein päästä joulutunnelmaan. Viime viikon perjantaina olin Svenjan kanssa Kööpenhaminan Tivolissa. Koko huvipuisto oli koristeltu kauniisti jouluvaloilla ja joulukoristeilla. Hyvin harmaan viikon päätteksi oli ihanaa kävellä joulun ihmemaassa ja nauttia valoista. Olin koko viikon tuijottanut toimiston ikkunasta sumuista merta, joten olin todella Tivolin tarpeessa. En voinut muuta kuin kävellä ympäriinsä leveä hymy naamallani ja ihastella koristeita. Kaikki laitteet eivät olleet auki, mutta totuuden nimissä minun on sanottava, etten niitä edes kaivannut. Halusin vain nauttia joulutunnelmasta ja ennen kaikkea valoista.
Tänä viikonloppuna minun on tarkoitus jatkaa joulutunnelmissa ja huomenna matkustamme Tanskan puolelle Helsingörin joulumarkkinoille. Vaikka markkinat olisivatkin pettymys ainakin pääsemme ihailemaan Hamletin linnaa.Samalla reissulla käymme myös Helsingborissa joka ainakin opaskirjan mukaan on yksi Skoonen kauneimmista kaupungeista.

Kommentit
Lähetä kommentti