Ostoksilla
Olin etukäteen katsonut säätiedotuksesta, että tänään pitäisi sataa koko päivän. Tämän vuoksi olin valinnut juuri lauantain ostospäiväkseni. Olin kysellyt etukäteen vinkkejä hyvistä ostospaikoista ja etsin netistä lähialueilla sijaitsevia outleteja. New Jerseyn puolella sijaitseva Jersey Gardens oli ainakin nettisivujen mukaan laaja, minkä lisäksi sinne oli helppo päästä suoralla bussilla Manhattanin keskeltä. Jos haluaa tulla ostoksille kannattaa varmasti valita ajankohta, jolloin alennusmyynnit ovat parhaimmillaan, nyt vain muutamassa liikkeessä oli alennustuotteita. Tästä huolimatta hinnat olivat Suomen tasoa jonkin verran edullisemmat, minkä vuoksi päädyinkin ostamaan melkoisesti enemmän kuin olin ajattelut. Onneksi rinkkani oli melkein tyhjä tänne tullessa, nyt jouduin tosissani pakkaamaan, että sain kaiken mahtumaan siihen. Nautin ostosreissustani, sillä se oli niin vaivaton.
Pääsin helposti ostoskeskukseen ja takaisin paikallisbussilla. Monet kanssani palanneista olivat selkeästi varautuneet ostosreissuun minua
paremmin. He olivat joko tuoneet mukanaan pyörillä kulkevan matkalaukun
tai ostaneet sellaisen. Paluubussikin oli toisenlainen, siinä oli
reilusti tavaratilaa kaikille ostoksille.
En ollut varautunut siihen, että ostoskeskus olisi niin laaja. Kauppoja oli kahdessa kerroksessa, eikä ollut toivoakaan että olisi saman päivän aikana jaksanut kiertää kaikki liikkeet. Vaikutti sille, että monet perheet olivat tulleet viettämään lauantaipäivää ostoskeskukseen, sillä myöhemmin iltapäivällä käytävillä istui paljon väsyneen näköisiä lapsia ja heitä valvovia vanhempia. Päätin kävellä molemmat kerrokset järjestelmällisesti läpi ja poiketa liikkeisiin, jotka vaikuttaisivat kiinnostavimmille. Ulkomailla on usein haastavaa käydä ostoksilla, sillä liikkeet ovat tuntemattomia eikä tiedä, missä liikkeessä olisi omaa makua miellyttäviä vaatteita. Ehkä tästä johtuen päädyin koluamaan lähinnä urheiluvaateliikkeitä, sillä tiesin löytäväni niistä jotain minua kiinnostavaa. Tästä huolimatta vietin lähes koko päivän seilaillen liikkeestä toiseen.
Tunsin tänään oloni melkein paikalliseksi, sillä pääsin heti aamulla päivittelemään metron huonoa tiedotusta muiden matkustajien kanssa. Lähimmällä asemalla toinen laitureista oli suljettu, mutta siitä ei ollut selkeää tiedotetta missään. Tajusin tämän kun asemalle saapuneen metron ovet aukenivat vain toisen laiturin puolelta. Kunnon lampaan lailla seurasin muita matkustajia ylös portaita ja toiselle laiturille. Seuraavaa metroa odotellessamme osallistuin muiden matkustajien tapaan päivittelyyn huonosta tiedotuksesta ja viitoimme suljetulle laiturille saapuville matkustajille, jotta he älyäisivät vaihtaa oikealle puolelle. Tämän lisäksi illalla törmäsin ostoskasseineni vahingossa toiseen matkustajaan noustessani metroon ja sain perääni sadatteluryöpyn, johon kuului mm. päivittelyä newyorkilaisten röyhkeydestä. Mukavaa olla kaupungissa, jossa sulaudun näin hyvin massaan.

Kommentit
Lähetä kommentti