Pekingissä

Pitkän lennon uuvuttamana olin hieman eksyksissä suunnistaessani Pekingin metroviidakossa kohti hostelliani. Olin valinnut hostellin, joka oli hiljaisella sivukadulla lähellä metroasemaa. Olin tyytyväinen valintaani heti ensi silmäyksestä lähtien. Hostelli sijaitsi hiljaisella hutonilla, jonka varrella olevat rakennukset olivat matalia ja suurkaupungin liikenteen häly tuntui vaimenevan heti astuttuani pois isommalta tieltä. Hostellin aula oli viihtyisä ja huoneetkin kotoisia.
Nukuin maittavat päiväunet heti päästyäni huoneeseeni, sillä olin pitkän lennon jäljiltä aivan uupunut. Herättyäni vilkaisin matkaopastani ja suuntasin kohti läheistä temppeliä ja laajempaa hutonien verkostoa. Seikkailin alueella hetken aikaa ja poikkesin viihtyisään pieneen kahvilaan, jonka huomasin kävellessäni pienellä sivukadulla. Täällä jokaisella metroasemalla tavarat läpivalaistaan ennen kuin pääsee itse asemalle. En ole koskaan ennen ollut kaupungissa, jossa joka asemalla olisi vastaava turvatarkistus.
Illan käytin matkaoppaan selailuun ja suunnitelmien tekemiseen, sillä en ollut ehtinyt suunnitella reissuani juuri ollenkaan. Toisaalta välillä on mukava matkustaa myös suunnittelematta liian tarkasti. Ainoat pakolliset nähtävyydet matkallani ovatkin nyt Kiinan muuri ja terrakottasotilaat. Toki hieman haaveilen suuntaavani reilusti Xi'ania etelämmäs ja tekeväni muutaman päivän mittaisen risteilyn Yangze-joella, mutten ole vielä varma ehdinkö sinne asti. Matkoihin menisi junalla ainakin pari päivää, sillä se on melkoisesti etelämpänä kuin viimeiset matkakohteeni Shanghai ja Suzhou.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel