Turistibussin kyydissä

En ole ikinä yksin ollut punaisten kaksikerroksisten turistibussien kyydissä. Mutta tänään tein poikkeuksen, sillä olin eilen satuttanut polveni ja minun oli todella vaikea kävellä. Ajattelin siis ihastella kaupunkia istuen bussin yläkerrassa, missä voisin nauttia auringonpaisteesta.
Samalla lipulla pääsi kiertämään kaikki 4 turistibussilinjaa ja kun ostin kahden päivän lipun, siihen kuului vielä bussimatka katsomaan auringonlaskua signal hilille ja venekierros satamassa.
Toiverikkaasti hyppäsin ensimmäseksi bussiin, jolla pääsi pöytävuoren juurelle. Ajattelin jäädä siinä pois ja nousta kondolihissillä vuoren laelle, mutta aurinkoisesta säästä huolimatta vuori oli täysin pilvien peitossa. Näytti aavemaiselta, kun vaijerien varassa roikkuvat hissit katosivat pilvien sekaan. Tyydyin siis ihastelemaan kaupunkia hetken tasanteelta ja jatkoin bussikierrosta.
Tehtyäni ensimmäisen kierroksen vaihdoin toiseen bussiin, joka vei minut kaupungin ulkopuolelle viinitiloille. Kapkaupungin lähellä sijaitsevat Etelä-Afrikan vanhimmat viinitilat. Kierroksella olisi voinut jäädä muutamalle eri viinitilalle tutustumaan ja kiertelemään tilaa. Ajattelin kuitenkin lepuuttaa polveani ja vain istuin bussissa ja ihailin maisemia. Viinitilojen jälkeen matka jatkui kohti Atlantin rannikkoa ja sen kauniita rantoja. Kun täällä on kesä vedet ovat talvea kylmempiä, sillä antarktiksen jääpeite sulaa kesäisin ja jäinen vesi kulkeutuu pohjoiseen, jolloin uimavedet viilenevät. En käynyt kokeilemassa, miten kylmää vesi oli. Mutta ainakin lapset tarkenivat hyvin uida rannalla.
Ehdin kierroksen jälkeen käydä ostamassa hieman syötävää ennen kuin nousin päivön viimeisen bussikierroksen kyytiin. Päätin mennä katsomaan auringonlaskua tänään, sillä en tiennyt millainen sää huomenna olisi.
Ylhäällä Signal Hillillä tuuli kylmästi, mutta maisemat olivat upeat. Näin vihdoin Pöytävuorenkin kunnolla, sillä pilvet olivat päivän aikana hälvenneet. Auringonlasku ei ollut mitenkään erityinen, mutta oli mukavaa nähdä kaupunki ylhäältä.
Kierroksen kaksi opasta joutuivat ohjaamaan liikennettä matkalla alas. Sillä tie oli kapea ja sen laitaan oli parkkeerattu autoja. Lisäksi autoja pyrki ylös kukkulalle katsomaan kuun nousua, joten oppaat pysäyttelivät vastaantulevia autoja ja ohjailivat niitä pois bussin tieltä. Tottuneista otteista päätellen he olivat tehneet näin ennenkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel