V&A:n ranta

Jos eilen oli pilvistä, tänään oilvet roikkuivat nikn alhaalla, että valtaosa korkeista rakennuksistakin oli peitossa. Lisäksi satoi ja tuuli. Päätin kuitenkin kävellä keskustan poikki satama-alueelle, joka on Etelä-Afrikan  suosituin turistirysä. Alueella on edelleen toimiva telakka ja satama, mutta rannalla on mitä moninaisempia ravintoloita ja kauppoja. Alue oli todella vilkas näinkin huonolla ilmalla. Enkä ihmettele, sillä alueelta löytyi takuuvarmasti ravintola jokaiseen makuun. Lisäksi siellä oli paljon kauppoja ja tekemistä myös lapsille.
Palasin muutaman tunnin kiertelyn jälkeen takaisin hostellille pakoon sadetta ja kylmää ilmaa. Minun piti saada harkkatöitä tehtyä ja yksi työhakemuskin matkaan.
Hostellini Amber tree lodge oli todella viihtyisä. Se on pieni hostelli, joten siellä on helppo tuntea olonsa kotoisaksi. Kerrossängytkin makuusaleissa ovat yllättävän tukevaa tekoa. Monesti sängyt tutisevat ja natisevat kun niissä liikkuu, mutta näissä on todella hyvä nukkua. Lisäksi hintaan kuului vielä aamupalakin. Yhteiset tilat olivat siistit ja viihtyisät, joten oli ihan mukavaa istua olohuoneessa loppuilta kirjoitellen esseitä ja jutellessa muiden reissaajien kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel