Villieläinpuistossa

Jipii! Tänään oli vihdoin päivä, jolloin pääsisin näkemään villieläimiä. Olimme kaikki, minä, ystäväni ja hänen siskonsa, odottaneet tätä siitä asti kun tiistaina kävimme paikanpäällä ja näimme, mitä odottaa. Ystäväni sisko kävi aamulla maksamassa netin, joten saisin jopa lähetettyä muutaman kuvan illalla ystävilleni.
Pakkailin aamulla tavaroitani valmiiksi huomista lähtöä varten, vaikka tiesin tavaroita olevan niin vähän, että olisin valmis muutamassa minuutissa. Yritin kuitenkin änkeä tavarat reppuuni mahdollisimman tiiviisti, jotta saisin ne kulkemaan käsimatkatavarana Johannesburgista Kapkaupunkiin. En haluaisi maksaa halpalentoyhtiöllä muutamaa kymppiä ylimääräistä matkatavaroista.
Löhöilimme kotona aamun ja söimme aamupalaa kaikessa rauhassa. Olimme sopineet olevamme tilalla vasta puoli kahden maissa, joten meillä ei ollut kiire mihinkään. Itse tarkastelin lentoni tietoja ja varmistin, että minulla oli hostellini tiedot tallella. Lisäksi pyysin hostelliltani ohjeita, miten pääsisin parhaiten lentokentältä sinne.
Olimme kaikki aivan jännittyneitä kun viimein pääsimme matkaan. Olimme pakanneet eväät, kameran akut oli ladattu ja olimme valmiita ihailemaan eläimiä, jos niitä näkisimme. Oppaamme oli jo meitä vastassa kun pääsimme perille ja saimme nousta suoraan 8 paikkaisen avojeepin perään. Onneksi auton takaosa oli kuitenkin katettu, joten aurinko ei porottanut suoraan niskaamme, mutta ilmavirta kuitenkin viilensi mukavasti ajon aikana. Opas kertoili ajaessaan tietoa tilasta ja sen eläimistä ja kyselimme tarpeen mukaan lisätietoja. Tila oli valtaisa, melkein 1500 hehtaaria. Joten koko neljän tunnin ajon aikana emme juuri ajelleet samoja reittejä. Toki maastosta näki, että ajoimme reittejä joita oli käytetty ennenkin, sillä eläimet viihtyivät tietyillä alueilla. En voi edes kuvailla tunnelmaa istuessani autossa ja katsellessani maisemaa. Ilma oli kulotuksien vuoksi hieman utuinen, mutta se ei haitannut muutoin kuin kuvia ottaessa. Paljain silmin eläimet näkyivät hyvin. Näimme niin pieniä kuin isompiakin ruohonsyöjiä, kaikenlaisia lintuja, kirahveja, seeproja ja mikä parasta myös sarvikuonoja. Ilmeisesti tilalla oli myös puhveleita, mutta niitä emme nähneet.
Lähes ensimmäiset eläimet, joita näimme olivat kirahvit. Ne olivat niin tottuneet autoon, että antoivat meidän ajaa melkein kosketusetäisyydelle ja saimme ihastella niitä tilanhoitajan kertoessa lisää näistä eläimistä. En ollut ennen nähnyt kirahvia niin läheltä. Ne ovat uskomattoman kauniita. Kiertelimme tilaa oppaan ajaessa meitä eri eläinlauman luota seuraavan luo. Hän kertoi tietoja ja anekdootteja tilan eläimistä ja niiden käyttäytymisestä luonnossa. Ajettuamme pari tuntia suuntasimme viimein erilliselle aidatulle alueelle katsomaan sarvikuonoja. Meillä oli mukana ruokaa niitä varten, sillä näin kuivalla kaudella ne eivät välttämättä saisi riittävästi ravinteita. Sama toki koski muitakin tilan eläimiä, joille vietiin ruokintapaikkoihin lisäravintoa kuivan kauden aikana.
Sarvikuonot olivat tottuneet ruokintaan ja lähestyivät autoa välittömästi kun ajoimme niiden viereen. Kaksi uteliainta tuli aivan auton viereen ja oppaamme sanoi, että toista niistä saisi rapsuttaa korvan takaa. Pakkohan sitä oli kokeilla. Raaputin karheaa ja savista nahkaa, sarvikuonon vain seistessä paikallaan. Sain myös koskettaa toisen sarvikuonon turpaa sen tullessa vuorostaan kerjäämään ruokaa auton kylkeen. Valtavia eläimiä. Yksi niistä innostui kyhnyttämään itseään vasten auton puskuria ja suuresta koosta huolimatta auto heilui sarvikuonon liikkeiden mukana.
Ajoimme ruokinta-astialta toiselle ja oppaamme jakoi hieman ruokaa jokaiselle astialle. Näin kaikki sarvikuonot saivat osansa. Katselimme niiden syömistä turisteja varten rakennetusta majasta ja otimme tietysti läjäpäin kuvia. Oppaamme mukaan alueella on aidat ja aseistetut vartijat, jotta salametsästäjät eivät pääsisi alueelle, mutta satunnaisesti salametsästäjät onnistuvat kuitenkin tulemaan alueelle ja muutama vuosi sitten tappoivat neljä tilan sarvikuonoista. Sarvikuonojen sarvet oli tilalla typistetty, jotta ne eivät houkuttelisi salametsästäjiä.
En voi sanoin kuvata tunnetta, joka minulla oli kun vihdoin saavuimme takaisin parkkipaikalle. Vaikka kaupungit ovat kauniita, mikään ei voi voittaa luontoa. Minulla oli yhtä aikaa innostunut ja rauhallinen mieliala. Olin aivan innoissani, sillä olin ensimmäistä kertaa nähnyt afrikan villieläimiä ja saanut jopa koskettaa yhtä niistä. Toisaalta monen tunnin ajelu luonnossa tuntui rauhoittaneen minua, aivan kuin olisin tehnyt pitkän rentoutusharjoituksen. Ystävälläni ja hänen siskollaan oli samanlainen olotila. Heidän mukaansa tämä oli ollut paras villieläinpuisto missä he olivat koskaan olleet.