Perusasiat kunnossa

Tämä viikko on pitkälti mennyt töiden jälkeen asioita hoidellessa. Hankin puhelinliittymän, bussikortin ja muutaman tavaran huoneeseeni. Tai no niin oli tarkoitus, lopputuloksena hieman ankeasta huoneestani tuli Ikean mallihuone. Ainakin omasta mielestäni.

Olin jo Suomessa katsellut, mikä olisi edullisin liittymä ja tilasinkin netistä halvan operaattorin simkortin. Olin odotellut simkorttia jo muutaman päivän kun se vihdoin keskiviikkona oli ilmestynyt ovelleni. Innoissani avasin kuoren... ja kas. Aktivointi ja latausohjeet olivat hollanniksi. Ei auttanut kuin lähteä liikkeestä kysymään neuvoa. Kyseinen liike ei kuitenkaan ollut operaattorin oma toimipiste, joten he eivät osanneet juuri auttaa. Myyjät kertoivat toki, että ilman tänne rekisteröitymistä olisi vaikeaa saada muuta kuin prepaid liittymä. Päätin, etten jaksa lähteä useamman kilometrin päähän operaattorin liikeeseen. Olin jo kuitenkin odottanut sim-korttia yli kerrotun ajan. Minkä lisäksi, vaikka olin antanut tietoni ranskaksi, sain kaikki paperit hollanniksi.

Kävelin siis kadun toiselle puolelle, ja ostin Base liittymän. Kotiin päästyäni, seurasin sim-kortin mukana tulleita ohjeita ja huomasin, ettei numeroni toiminut. Ehdin vasta seuraavana päivänä takaisin liikkeeseen, jossa kerrottiin, ettei numeroani luultavasti oltu aktivoitu operaattorin päässä. He ystävällisesti soittivat puolestani operaattorille ja sain liittymäni toimimaan. Myyjä myös kertoi, että mikäli haluaisin käyttää nettiä puhelimessani, olisi parasta ostaa kuukausittain erillinen nettilataus.
Täällä puhelimen käyttö on Suomeen verrattuna kallista eikä juuri missään liittymässä taida olla rajatonta nettiä. Tarvitsee alkuvuonna katsella, miten paljon puhelinta tulee käytettyä ja olisiko kannattavaa ostaa erillinen nettilataus. Tällä hetkellä pidän mobiilidatani pois päältä, ellen sitä erikseen tarvitse, sillä töissä ja kotona voin käyttää langatonta verkkoa.

Matkakortin osto maanantaina sujui onneksi helposti ja pääsin torstaina kokeilemaan, miten sitä käytetään kun suuntasin töiden jälkeen Ikeaan. Ajatuksenani oli ostaa lisäpeitto, mutta huomasinkin pian ostavani kaikkea muutakin. Olen melkein kaksi vuotta asunut toisten sisustamissa asunnoissa ja nyt kun tiedän, missä olen seuraavat puoli vuotta, tuntui sille, että haluaisin huoneeni olevan kotoisa. Tämän seurauksena jouduin palaamaan Ikeaan uudelleen perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Mutta olen ainakin itse erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tämä iltana vain löhöän kasaamassani nojatuolissa ja nautin lopputuloksesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel