Vihdoin perillä
Täällä sitä ollaan Brysselissä. Saavuin lauantai-illalla ja tänään alkoivat työt. Käytin sunnuntain lähinnä kävellen ympäriinsä ja kävin tarkistamassa että löydän perille työpaikalleni. Lisäksi suunnittelin, mitä kaikkea ostaisin Ikeasta, jotta saisin huoneestani viihtyisämmän. Asun siis vanhan talon ullakolla. Huone muistuttaa kovasti vanhan mallista telttaa. Pystyn keskellä huonetta nostamaan käteni ylös, muualla saan varoa ettei pääni osu kattoon. Vuokra on kuitenkin edullinen, sijainti hyvä ja huone sen verran kalustettu, että pärjäisin hyvin vaikken lähtisikään Ikeaan seikkailemaan. Ajattelin kuitenkin, etten kahteen vuoteen ole asunut yhdessäkään asunnossa puolta vuotta, joten haluan nyt edes hetken viihtyä huoneessani. Ainakin haluan ostaa nojatuolin, sillä huoneessani oleva sohva saa takamukseni puutumaan. Koska asunnossa ei ole yhteistä oleskelutilaa, olisi mukavaa voida kotoisasti löhöillä omassa huoneessani. Varoiksi ajattelin myös ostaa ylimääräisen peiton ja tyynyn, jos joku sattuisi tulemaan kylään. Ostin tänään myös toisen bussikortin, joten kunhan löydän Ikeaan, tänne sopii tulla kylään (mikäli tuo karkkia tullessaan).
Olin tyytyväinen, että asunto järjestyi näin helposti. Laitoin viestiä nykyisen amk harjoittelijan vuokraemännälle ja hänellä sattui olemaan vapaa huone tässä talossa. Pyrin kuitenkin varmistamaan, ettei huoneessani ole hometta, sillä täällä se on valitettavan yleinen ongelma. Olisin toki voinut viettää muutaman yön hostellissakin ja olisin saattanut löytää kotoisamman paikan, mutta olin niin kyllästynyt etsimään asuntoa. Ajattelin, että olisi ollut rankkaa työpäivien jälkeen kierrellä vielä katsomassa asuntoa, joten tämä on oikein sopiva ratkaisu. Muutama huonekasvikin tekee ihmeitä. Lisäksi kämppikset, jotka olen tähän mennessä tavannut vaikuttavat mukavilta, joten uskoisin viihtyväni erikoisessa huoneessani tulevan kevään.
Aloitin töissä tänään. Nykyinen harjoittelija lähtee perjantaina ja hän koettaa tämän viikon aikana ehtiä perehdyttämään minut toimiston hallinnollisiin kuvioihin. Toki kaikki saattaa muuttua, kun uusi päällikkö aloittaa alkuvuodesta. Tästä huolimatta on hyvä osata edes joku tapa hoitaa asiat. Olin eilen illalla lukenut harjoittelijan oppaan läpi ja muistin pääpiirteittäin, mitä se piti sisällään. Tämän vuoksi oli tänään helppo oppia, miten laskujen ja kuittien kanssa toimitaan. Vaikkei ensimmäisen päivän jälkeen voi vielä sanoa, millainen harjoittelu tulee seuraavat puoli vuotta olemaan, on minula hyvä fiilis tästä. Toivon todella, että pääsisin mahdollisimman paljon tekemisiin EU:hun liittyvien asioiden kanssa ja saisin tilaisuuden seurata itselleni mielenkiintoisia konferensseja. Ainakin minut jo kutsuttiin vierailulle toisten harjoittelijoiden kanssa Natoon tammikuussa. Kuvassa rakennus, jossa Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppatoimisto sijaitsee.
Muut harjoittelijat toimistolla hokevat, miten aika kuluu kuin siivillä ja vanhasta kokemuksesta tiedän sen olevan enemmän kuin totta. Vaikka nyt edessä olevat kuusi kuukautta tuntuvat pitkiltä, tiedän etten kuitekaan ehdi tekemään kaikkea, mitä haluaisin. Tarvinnee viimeistään tammikuussa aloittaa listaamaan paikkoja joissa haluaisin täällä ollessani käydä, jottei taas kerran jäisi harmittamaan, miten moni paikka jäikään näkemättä. Ensimmäiset päivät ovat menneet mukavasti ja veikkaan tämän viikon hujahtavan ohi nopeasti. Ainakin minulla on jo joka illalle jotain tekemistä, toki lähinnä uuteen paikkaan muuttamiseen liittyviä asioita.
Olin tyytyväinen, että asunto järjestyi näin helposti. Laitoin viestiä nykyisen amk harjoittelijan vuokraemännälle ja hänellä sattui olemaan vapaa huone tässä talossa. Pyrin kuitenkin varmistamaan, ettei huoneessani ole hometta, sillä täällä se on valitettavan yleinen ongelma. Olisin toki voinut viettää muutaman yön hostellissakin ja olisin saattanut löytää kotoisamman paikan, mutta olin niin kyllästynyt etsimään asuntoa. Ajattelin, että olisi ollut rankkaa työpäivien jälkeen kierrellä vielä katsomassa asuntoa, joten tämä on oikein sopiva ratkaisu. Muutama huonekasvikin tekee ihmeitä. Lisäksi kämppikset, jotka olen tähän mennessä tavannut vaikuttavat mukavilta, joten uskoisin viihtyväni erikoisessa huoneessani tulevan kevään.
Aloitin töissä tänään. Nykyinen harjoittelija lähtee perjantaina ja hän koettaa tämän viikon aikana ehtiä perehdyttämään minut toimiston hallinnollisiin kuvioihin. Toki kaikki saattaa muuttua, kun uusi päällikkö aloittaa alkuvuodesta. Tästä huolimatta on hyvä osata edes joku tapa hoitaa asiat. Olin eilen illalla lukenut harjoittelijan oppaan läpi ja muistin pääpiirteittäin, mitä se piti sisällään. Tämän vuoksi oli tänään helppo oppia, miten laskujen ja kuittien kanssa toimitaan. Vaikkei ensimmäisen päivän jälkeen voi vielä sanoa, millainen harjoittelu tulee seuraavat puoli vuotta olemaan, on minula hyvä fiilis tästä. Toivon todella, että pääsisin mahdollisimman paljon tekemisiin EU:hun liittyvien asioiden kanssa ja saisin tilaisuuden seurata itselleni mielenkiintoisia konferensseja. Ainakin minut jo kutsuttiin vierailulle toisten harjoittelijoiden kanssa Natoon tammikuussa. Kuvassa rakennus, jossa Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppatoimisto sijaitsee. Muut harjoittelijat toimistolla hokevat, miten aika kuluu kuin siivillä ja vanhasta kokemuksesta tiedän sen olevan enemmän kuin totta. Vaikka nyt edessä olevat kuusi kuukautta tuntuvat pitkiltä, tiedän etten kuitekaan ehdi tekemään kaikkea, mitä haluaisin. Tarvinnee viimeistään tammikuussa aloittaa listaamaan paikkoja joissa haluaisin täällä ollessani käydä, jottei taas kerran jäisi harmittamaan, miten moni paikka jäikään näkemättä. Ensimmäiset päivät ovat menneet mukavasti ja veikkaan tämän viikon hujahtavan ohi nopeasti. Ainakin minulla on jo joka illalle jotain tekemistä, toki lähinnä uuteen paikkaan muuttamiseen liittyviä asioita.
Kommentit
Lähetä kommentti