Juhannukseksi kotiin

Huh, mikä viikonloppu takana. Juhannus itsessään oli enemmän kuin ihana, mutta matka Helsinkiin ja takaisin astetta haastavampi. Olen tänä keväänä ollut muutoinkin hyvin epäonnekas Helsinki-Bryssel välin matkaaja. Jo heti tammikuussa jäin koneesta ylibuukkauksen vuoksi ja sama meno on jatkunut koko kevään. Useampi lentoni on peruttu ja osa lennoista on pahan myöhästymisen vuoksi uudelleen reititetty. Lisäksi nyt viikonloppuna jäin jo toisen kerran koneesta, sillä vapaita paikkoja ei vain ollut. Samalla reissulla rinkkanikin katosi jonnekin, ehkä Amsterdamin kentälle. Näillä tilastoilla seurassani ei siis tosiaankaan kannata lentää Brysseliin tai sieltä takaisin.

Jopa minulle alkaa olla hieman stressaavaa matkustaa, kun joka kerta miettii, mikä tällä kertaa mahtaakaan mennä pieleen. Osasin jo odottaa vaikeuksia täksikin viikonlopuksi. Ainakin nyt tiedän, mikä on vähimmäishyvitys millekin sattumukselle. Ja tulipahan myös testattua, miten matkatavara kirjataan kadonneeksi. Voin vain toivoa, että laukkuni löytyy vielä jostain, sillä siellä on useampikin vaikeasti korvattava esine.
Näkymä mökin terassilta.
Yöttömän yön kuutamo.
En ajatellut riittävästi ottaakseni kaiken tarpeellisen pois kassistani, kun minua pyydettiin laittamaan käsimatkatavarani ruumaan. Helsingistä lähtevä kone oli niin täynnä, että isoimmat käsimatkatavarat pyydettiin laittamaan ruumaan. Tuntui hieman hölmölle muutamaa tuntia myöhemmin seistä Amsterdamin kentällä ja todeta, että joudun yöpymään varusteinani pienen käsilaukkuni sisältö, tabletti ja kamera. Onneksi sain edes perus peseytymisvälineet lentoyhtiön virkailijalta. No ei sille voi mitään. Ainakin nyt laukun hukuttua voin hyvillä mielin suunnata ostoksille ja ostaa muutamia välttämättömiä tarvikkeita. Kuten uudet meikit ja työkengät, sillä käyttämäni ovat eksyneessä rinkassani. Lentoyhtiö ja matkavakuutus korvaavat myöhästyneen matkatavaran vuoksi välttämättömät ostokset.
Neitvuoren laella

Juhannus meni onneksi matkustusta paremmin. Pääsin lennon myöhästymisestä huolimatta Helsinkiin ja täten matkaan juhannuksen viettoon. Ei olisi paljon parempaa keliä voinut toivoakaan. Aurinko paistoi koko juhannuksen ja järvivesikin oli jo uintilämpöistä. Sain saunoa ja nauttia yöttömästä yöstä ystävieni seurassa. Paljoa enempää en olisi voinut juhannukselta toivoa. Ehkä hyttysten määrää voisi hieman rajoittaa, vaikka onneksi en olekaan hyttysten suuressa suosiossa enkä järin allerginen pistoille. Oli ihana rentoutua istuen auringossa, lukea kirjaa, kuunnella luonnon ääniä ja ihailla järvimaisemaa. Olinkin jo kaivannut rauhaa ja hiljaisuutta. Bryssel on mukava, mutta erityisesti näin keskustassa liikenteen äänet kuuluvat koko ajan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel