Rannalle
![]() |
| Parc de Bruxelles |
Onneksi kesä tuli vihdoin kaupunkiin edes viikonlopuksi. Kuten edellisessä tekstissä kirjoitin, aloin jo miettiä, mitä täällä sateisessa ja harmaassa kaupungissa teen. Mutta heti auringon ilmestyttyä taivaalle, olo oli täysin toinen. Tämä kesä on ollut lähinnä kolea ja sateinen, eikä helle kestänyt kuin vain viikonlopun, mutta ei se haitannut. Sain kummasti energiaa näistä kahdesta aurinkoisesta päivästä. Viime viikolla tein jo useampana iltana kävelykierroksen lähelläni olevien tekojärvien ympäri päästäkseni edes hetkeksi nauttimaan ulkoilmasta, sillä koko viikkona ei juuri satanut. Ja nyt viikonloppuna vietin ison osan kummastakin päivästä ulkona nauttien auringosta ja paljon kaivastusta lämmöstä. Kiitos kahden aurinkoisen ja lämpimän päivän, minulla oli tänään huomattavasti energisempi olo töihin lähtiessäni. Ehkä pitäisi harkita äkkilähtöä etelään, mikäli säät eivät pian muutu paremmiksi. On hieman masentavaa vetää takki päälle ja huivi kaulaan, kun aamulla lähtee töihin. Nyt on kuitenkin heinäkuu.
Ainoa hyvä asia, minkä voin näistä huonoista säistä keksiä, on, että huoneeni pysyy siedettävän lämpöisenä. Pelkäsin alkukesästä, etten pystyisi edes nukkumaan huoneessani, kun säät lämpeäisivät. Huoneeni on rakennettu ullakkotiloihin ja on suoraan katon alla. Koska sitä ei ole mitenkään eristetty kaikki lämpö siirtyy suoraan sisään ja huoneeni muuttuu aurinkoisina päivinä saunaksi. Niin kauan kun ulkona on näin viileää, riittää, että avaan illalla ikkunani ja huoneeni viilenee melko nopeasti. Sain tuulettimenkin lainaan, mutta olen ainoastaan kokeillut, että se todella toimii. Muutoin sille ei vielä ole ollut mitään tarvetta.
Lauantaina lähdin ensin ystäväni kanssa piipahtamaan Ikeaan, joka ehkä hyvästä säästä johtuen oli lähes tyhjä. Ostin jälleen uuden huonekasvin, sillä en ole vielä onnistunut tappamaan edellisiäkään. Ne näyttävät jopa viihtyvän hoidossani ehkä ensimmäistä kertaa ikinä. Katsotaan, miten niille tässä käy. Tämän lisäksi ostin karkkia, sillä Ikeasta saa hyviä irtokarkkeja. Valikoima ei ole kovin laaja, mutta ainakin ne ovat tuoreita ja samankaltaisia kuin Suomessa. Ikeasta saa myös lakua. Täällä on muutamia irtokarkkimyymälöitä, mutta karkit ovat järjettömän hintaisia ja usein kuivahtaneita ja pahoja. Suklaa ei aina aja asiaa, kun mieleni tekee jotain makeaa. Joten nyt voin herkutella Ikean irtokarkeilla ainakin muutaman päivän.
Palattuani Ikeasta keskustaan kävelin kotimatkani varrella olevaan puistoon ja istuin siellä nurmikolla monta tuntia lukemassa kirjaa ja katselemassa ohi kulkevia ihmisiä. Istuin tarkoituksellisesti lähelle suihkulähdettä, jotta en kuulisi jatkuvaa liikenteen hälyä. Oli uskomattoman rentouttavaa istua kesävaatteisillaan ulkona ja nauttia lämmöstä. Jotenkin kaupunki tuntui heti paljon mukavammalta ja kotoisammalta, kun ei tarvinnut kiirehtiä kotiin ennen seuraavaa sadekuuroa.
![]() |
| Knokke |
![]() |
| Knokke |
Viikonlopun paras hetki oli kuitenkin retki rannalle sunnuntaina. Suomessa vesi ja uiminen yhdistyy kesään, sillä kaikkialla on vettä. Belgiassa vesi ei ole samalla tavoin läsnä. Monet kaupungit on rakennettu jokien tai kanaalien varsille, mutta vesi on niin likaista ettei siinä voi kuvitellakaan uivansa. Brysselissä vettä näkee lähinnä suihkulähteissä tai lähelläni olevissa tekojärvissä. Niissäkään ei kyllä tee mieli kastella jalkojaan. Tämän vuoksi olin jo kaivannut veden äärelle, erityisesti meren rannalle. Nyt viikonloppuna aurinkoisen sään vuoksi rannikolle meni useampi ylimääräinen juna. Suomalaisesta rauhasta rannalla voi siis vain haaveilla. Kun 10 miljoonan asukkaan maassa rantaviivaa on vajaa 70km, ei ole ihme, että kauniilla säällä rannalta ei löydy kovin rauhallista kolkkaa mistään.
Menin itse Knokkeen, joka on idässä vajaan parin tunnin junamatkan päässä Brysselistä. Kaupunki on ilmeisesti yksi kalleimmista rantakaupungeista Belgiassa ja ainakin mielestäni kaunis, joskin hyvin rantalomakohteen näköinen. Koko Belgian rannikko on täynnä vastaavanlaisia pieniä kaupunkeja, jotka ovat rakentuneet rantalomakohteiksi. Knokkessakin on kaunis rantabulevardi, jonka varrella on hotelleja ja ravintoloita vierivieressä. Rannallakin on useampi rantabaari ja mahdollisuus vuokrata auringonvarjoja tai jopa oma uimakoppi, jos sille tuntuu. Me tyydyimme kuitenkin kävelemään hieman edemmäs, missä saimme levittää pyyhkeemme hiekalle. Merivesikin olisi varmasti ollut uintilämpöistä. Ainakin siinä oli mielyttävä kahlailla hetken aikaa. Nautin rannalla olosta valtavasti. Oli aivan uskomattoman rentouttavaa kuulla meri vieressä ja makoilla itse auringossa lukien kirjaa. Palatessani Brysseliin tuntui sille kuin olisin ollut kauan kaivatulla lomalla. Toivottavasti elokuussa olisi samanlaisia viikonloppuja, niin voisin ehkä jopa kokeilla uida Pohjanmeressä ensimmäistä kertaa elämässäni.



Kommentit
Lähetä kommentti