Vierailijoita tiedossa

Kaupunkiin on paljon helpompi tutustua, kun joku tulee kylään. Siskoni oli käymässä nyt viikonloppuna. Suurimpana syynä oli täällä oleva Harry Potter näyttely, mutta hän oli etukäteen ottanut selvää myös Brysselin museoista ja halusi ehdottomasti mennä käymään muutamassa. Lisäksi halusin viedä hänet Gentiin, sillä pidän kaupungista mutta en ollut käynyt siellä pitkään aikaan ja kaupunki on yksi lempikaupungeistani Belgiassa.
Perjantaina minun oli mentävä aamulla töihin ja sovimme tapaavamme keskustassa iltapäivällä. Työpaikastani pääsee kätevästi kaupunkipyörällä keskustaan. Poikkeuksellisesti pääsin ajamaan lähes koko matkan pyörätietä, sillä täällä pyöräteitä ei ole kovin tiheässä, vaikka kaupungissa onkin tehty paljon töitä tämän eteen. Onneksi suurin osa matkasta on myös alamäkeä, sillä kaupunkipyörä on todella raskas polkea. Olen tottunut pyöräilemään Suomessa, missä liikenne on rauhallisempaa ja vähemmän improvisoitua kuin täällä. Täällä saa todella katsoa eteensä, teissä on kuoppia ja liikennesääntöjä sovelletaan mielikuvituksellisin tavoin. Kaupunkipyörillä pääsee kuitenkin kulkemaan jouhevasti lyhyitä matkoja keskusta-alueella, kunhan rohkaistuu tarpeeksi uskaltautuakseen liikenteen sekaan.

Kävimme perjantaina ostoksilla tutkimassa alennusmyyntejä. Olimme riittävän aikaisin liikkeissä, jotta vältimme suurimmat ruuhkat. Täällä työpäivät päättyvät myöhemmin ja kaupat menevät kiinni aikaisemmin, minkä seurauksena viimeisten aukiolotuntien aikana kaupoissa on yleensä kova ruuhka. En ainakaan itse nauti ostoksilla olosta, jos joudun jonottamaan joka paikkaan.
Lauantaina menimme Gentiin, joka on vain 40 minuutin junamatkan päässä Brysselistä, mutta tuntuu täysin eri maalta. Kaupunki on siisti ja selkeästi paremmin kunnossapidetty kuin Bryssel. Täällä silmä jotenkin turtuu kaupungin nuhjuisuuteen ja likaisuuteen. Siihen herää vasta kun menee jonnekin, missä on siistimpää. Voisin mielihyvin muuttaa Gentiin, joka on hauska sekoitus modernia ja hyvin vanhaa. Kaupungissa oli parhaillaan kaupunkifestivaali, minkä vuoksi keskusta-alueella oli paljon myyntikojuja ja muuta tapahtumaa.
En vain voi sille mitään, että pidän Gentiä Belgian lempikaupunkinani. Kaupunki on hauska sekoitus uutta ja vanhaa. Kauniita kanaaleita ja vanhoja kirkkoja. Kaupungissa on myös linna joka varmasti täyttää pyöreine torneineen ja sahalaita muureineen kaikki linnan vaatimukset. Linnassa emme käyneet sisällä, mutta kiertelimme muuten kaupungilla ja kävimme yhdessä kirkontornissa, mistä näki hienosti Gentin vanhan keskustan. En ehkä maksaisi toiste 8e pääsymaksua, ei näköala niin hieno ollut. Mutta tämän kerran.
Palasimme takaisin Brysseliin illansuussa ja söimme ranskalaisia yhdestä Brysselin parhaaksi mainitusta kojusta Frite Flagey'sta. Istuimme tekojärven rannalla ja katselimme ohi lenkkeileviä ihmisiä.
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel