Kesä on saapunut kaupunkiin
Viime viikolla oli lämmin, mutta nyt viikonlopuksi on ennustettu hellettä. Olen todella tytyväinen, että asunnossani saa läpivedon. Se auttaa pitämään asunnon viileänä yli 30 asteen helteessä. Edellinen huoneeni olisi muuttunut hetkessä saunaksi. Tuntuu, että kesä on tullut hieman yllättäen. Kaksi viikkoa sitten katselin räntäsadetta ja nyt kaivan aurinkorasvaa laatikon pohjalta voidakseni maata auringossa hellevaatteissa.
Alan olla asettunut taloksi. Huomenna teen retken Ikeaan ja koitan löytää pari pientä parveketuolia, jotta voin istua ulkona terassilla. Toki sillä ehdolla, ettei tästä kesästä tule yhtä sateinen kuin viime kesästä. Toki viime kesä oli yksi sateisimmista koko Belgian historiassa, joten todennäköisyys yhtä huonolle kesälle on pieni.
Onneksi tänä viikonloppuna on myös Brysselin jazz festivaali, joten kaupungilla on kaikenlaisia ulkoilmatapahtumia. Mukavaa lähteä ystävieni kanssa huomenna ulos, päästä nauttimaan kesästä. Olen koko viikon katsellut auringonpaistetta ikkunan läpi. Toki tiistaina istuin pitkään läheisessä puistossa vanhan työkaverini kanssa ja keskiviikkona kävin toimiston toisen harjoittelijan kanssa yksillä töiden jälkeen. Liityin sen jälkeen vielä hetkeksi hänen ja hänen tanskalaisten ystäviensä seuraan grillibileisiin. Toimiston tanskalainen harjoittelija asuu Tanskan merimieskirkolla. Ilmeisesti huoneet eivät ole maailman viihtyisimmät, mutta ainakin kirkolla oli suuri ja kaunis takapiha, jossa voi järjestää pihajuhlia. Mukavaa saada uusia ystäviä.
Tätä kaipasin Brysselistä, kansainvälisyyttä. On virkistävää viettää aikaa myös muiden kuin suomalaisten seurassa, täällä minulla on ystäviä ympäri maailmaa. On todella mielenkiintoista viettää aikaa näin kansainvälisessä seurassa. Toki nautin myös Brysselin elävyydestä. Täällä tapahtuu koko ajan jotain, näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia. Vaikken menekään niihin usein, on silti virkistävää tietää, että kaupungissa tapahtuu kaikenlaista.

Kommentit
Lähetä kommentti