 |
| Bois de la Cambre |
Se siitä hiljaisesta viikosta. Viime viikolla tuntui olevan tekemistä enemmän kuin tarpeeksi. Eipä siinä, mukavaahan se on kun kaupungissa riittää tekemistä ja on ystäviä kenen kanssa viettää aikaa. Kummasti ei tee mieli viettää aikaa sisätiloissa, kun ulkona paistaa aurinko ja on jo istunut kuumassa toimistossa katsellen ulos koko päivän. Onneksi kaupungissa on paljon puistoja joihin pääsee helposti, etenkin nyt kun alan olla sinut kaupunkipyörien kanssa. Kirkas kypärä päässä on turvallisempaa pujotella autojen seassa. Ja ystävien kanssa on aina mukava istua ulkona terassilla tällaisella säällä. Tuntuu kuin muutama viikko sitten alkanut helleaalto ei loppuisi ollenkaan. Rakennukset alkavat olla niin kuumia, että edes öisin ei tahdo saada asuntoa viilenemään. En silti ikävöi sateista ja kylmää viime kesää.
 |
| La Bourse |
Kävin viime viikolla myös kahdessa eri näyttelyssä. Ensin torstaina Steve McCurryn valokuvanäyttelyssä Brysselin vanhassa pörsissä ja lauantaina Liegessä taidemuseossa John Cockerill näyttelyssä. Valokuvanäyttely oli upea ja herätti paljon ajatuksia. Steve McCurry on kiertänyt monia hyvin erilaisia paikkoja ja ottanut paljon pysäyttäviä kuvia konfliktialueilla. Hävettää melkein laittaa omia kuviani kenenkään nähtäväksi näyttelyn kuvien jälkeen. Olisi ollut mukavampi mennä katsomaan näyttelyä hieman hiljaisempana ajankohtana, nyt pieni tila tuntui olevan täynnä ihmisiä ja kuvien rauhallinen katselu oli välillä vaikeaa. Siitä huolimatta nautin näyttelystä suuresti. Kuvat herättivät ajatuksia ja vielä näyttelystä lähdettyäkin pohdin niiden herättämiä tunteita. Pääsylipun hintaan kuului audio-opas, jossa kuvaaja taustoitti osaa kuvista. Hän kertoi millaisissa tilanteissa kuvia oli otettu ja mitä hän oli ajatellut niitä ottaessaan. Oli myös mielenkiintoista kuulla, miten pitkään hänen oli toisinaan pitänyt odottaa, jotta hän oli saanut juuri oikeanlaisen kuvan. Kuvia oli niin paljon, että oli lähes mahdotonta katsoa jokaista yksittäistä kuvaa ajatuksella. Siksi olisi mukavaa ehtiä käydä näyttelyssä vielä toistamiseen.
 |
| La Boverien näyttelytila |
Liegessä La Boverie taidemuseossa oli hyvin erityylinen näyttely, John Cockerill - 200 vuotta tulevaisuutta. Cockerill on ollut yksi Liegen alueen suurimmista metalli- ja teräsyhtiöistä. Näyttely kertoi yrityksen historiaa ja sen vaikutuksia Liegen alueella. Cockerillistä puhutaan edelleen kaupungissa paljon, vaikka yhtiön suuret tilat seisovat nykyisin tyhjillään ruostumassa. (Osa yhtiön jättimäisistä rakennuksista näkyy Liegen kotini terassilta.) Tämän vuoksi minua myös kiinnosti mennä katsomaan näyttelyn, halusin oppia lisää kaupungin historiasta.
 |
| Cockerill |
Tuntuu, että Liegessä kaikki kietoutuu tavalla tai toisella hiili- ja terästeollisuuden ympärille. Cockerill oli aikoinaan alueen suurimpia työllistäjiä, jonka innovaatioita käytettiin ympäri maailmaa. En ollut edes tiennyt kaikesta, mitä yritys teki. Junia, rautatiesiltoja, laivojen moottoreita. Kaupungin monikulttuurisuuskin on osittain yrityksen syytä. Belgian hiili- ja terästeollisuus on houkutellut paljon työntekijöitä ympäri Eurooppaa. Mielenkiintoisen sisältönsä lisäksi näyttely oli hyvin rakennettu, kuten La Boverien aikaisemmatkin näyttelyt. Näyttelyssä oli vaihtelevasti erilaisia interaktiivisia elementtejä ja yrityksen historia oltiin linkitetty laajempaan historialliseen kontekstiin. Taidan piipahtaa katsomassa La Boveriessa myöhemmin kesällä avautuvan lääketieteen historiaa esittelevän näyttelyn, jahka seuraavan kerran olen Liegessä.
Kävin viime viikolla myös kahdessa eri näyttelyssä. Ensin torstaina Steve McCurryn valokuvanäyttelyssä Brysselin vanhassa pörsissä ja lauantaina Liegessä taidemuseossa John Cockerill näyttelyssä. Valokuvanäyttely oli upea ja herätti paljon ajatuksia. Steve McCurry on kiertänyt monia hyvin erilaisia paikkoja ja ottanut paljon pysäyttäviä kuvia konfliktialueilla. Hävettää melkein laittaa omia kuviani kenenkään nähtäväksi näyttelyn kuvien jälkeen. Olisi ollut mukavampi mennä katsomaan näyttelyä hieman hiljaisempana ajankohtana, nyt pieni tila tuntui olevan täynnä ihmisiä ja kuvien rauhallinen katselu oli välillä vaikeaa. Siitä huolimatta nautin näyttelystä suuresti. Kuvat herättivät ajatuksia ja vielä näyttelystä lähdettyäkin pohdin niiden herättämiä tunteita. Pääsylipun hintaan kuului audio-opas, jossa kuvaaja taustoitti osaa kuvista. Hän kertoi millaisissa tilanteissa kuvia oli otettu ja mitä hän oli ajatellut niitä ottaessaan. Oli myös mielenkiintoista kuulla, miten pitkään hänen oli toisinaan pitänyt odottaa, jotta hän oli saanut juuri oikeanlaisen kuvan. Kuvia oli niin paljon, että oli lähes mahdotonta katsoa jokaista yksittäistä kuvaa ajatuksella. Siksi olisi mukavaa ehtiä käydä näyttelyssä vielä toistamiseen.
Kommentit
Lähetä kommentti