Ostoksilla
Ihanaa tehdä arkisia asioita kuten pyöräillä. Minulta meni viime vuonna useampi kuukausi ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan pyöräilyä kaupunkipyörillä, silloinkin liityin vain koska ensimmäisen puoli vuotta pyöriä sai käyttää ilmaiseksi. Huomasin jälleen keväällä Suomessa, miten paljon rakastan pyöräilyä ja miten olin kaivannut sen tuomaa vapautta ja helppoutta. Päätin pyrkiä pyöräilemään täälläkin mahdollisimman paljon. Tämän vuoksi kävin tänään ostamassa itselleni uuden pyöräkypärän, joka päässä kelpaa ajella pitkin kaupunkia. Vaikka alankin olla tottunut liikenteeseen, jännitän silti täällä ajamista, sillä pyöräteitä ei juuri ole ja joudun autoteillä taistelemaan ajoväylästäni sekavan liikenteen seassa. Ainakin nyt minulla on kypärä, jos jotain sattuu.Ystäväni houkutteli minut myös läheiselle joogasalille. Minulla on täällä salikortti, jonka kävin uudelleen aktivoimassa tällä viikolla, mutta salitunnit ovat täällä aina liian täynnä ja musiikki soi liian kovaa. Lisäksi kaikilla saleilla, joilla olen täällä ollut on riittämätön ilmastointi, jonka huomaa erityisesti kuumalla ilmalla. Pyrin silti käymään salilla säännöllisesti, sillä pidän liikunnan tuomasta rentoudesta. Mutta toisinaan kaipaan rauhallisempaa ympäristöä ja käveltyäni joogasalille tunsin saapuneeni paratiisiin. Sali ei ole suuri, mutta se on todella viihtyisä ja mukavan lähellä kotia. Lisäksi siellä saa hyvää teetä, hyvä tee on täällä varsinainen harvinaisuus. Joten ostin suoralta kädeltä kymmenen kerran kortin. Nyt kaivatessani rentouttavaa iltaa kauniissa tilassa, voin piipahtaa joogaan. Päätin myös ilmoittautua jälleen tankotanssitunneille.
![]() |
| Suomen merimieskirkko |

Kommentit
Lähetä kommentti