Wroclaw

Johan sitä olikin Englannissa ehtinyt aikaa viettää useamman viikon putkeen, joten lähdin viikonlopuksi Puolaan Wroclawiin ystäväni luona käymään. En ollut koskaan ennen ollut Puolassa, joten en voinut vastustaa ystäväni kutsua. En oikein osannut odottaa viikonloppulomaltani mitään erityistä, mikä oli todella hyvä sillä yllätyin todella iloisesti. En osannut odottaa niin kaunista kaupunkia ja mukavaa tunnelmaa. Suurta plussaa oli myös upea sää ja edullinen hintataso.

Olen ensimmäistä kertaa töissä, jossa voin tehdä töitä myös etänä ja koska kaikki työkaverini olivat Suomessa viime viikon, lensin Puolaan jo torstaina. Pystyin hyvin tekemään työni sieltäkin käsin. Luksusta, jota en ollut osannut edes kaivata aiemmin. Perjantaina sattui vielä olemaan Puolan vierailuni kylmin päivä, joten töiden tekeminen sisällä ei niin harmittanut. Jos Lontoossa oli edellisviikolla lämmin, viime viikko oli paluu normaaleihin kevätlämpötiloihin. Wroclawissa sen sijaan oli lauantaina ja sunnuntaina kesäisen lämmin. Oli silkkaa nautintoa kävellä kaupungilla ja istua syömässä jäätelöä kesävaatteissa.

Kaupungin vanha keskusta ei ollut järin suuri, mutta siellä riitti kuitenkin hyvin nähtävää pariksi päiväksi. Kaupunki tuhoutui varsin pahoin toisen maailmansodan loppuvaiheen pommituksissa ja iso osa keskustan vanhan näköisistä rakennuksista on todellisuudessa melko uusia. Kävimme myös ulkona syömässä, kun siihen kerrankin oli varaa. Lontoo on pökerryttävän kallis, jopa suomalaiseen hintatasoon tottuneelle, joten otin kaiken ilon irti halvoista kahviloista ja ravintoloista.

Olen lomillani ihastunut opastettuihin kävelykierroksiin, sillä kävelykierroksilla pääsee näkemään hyvin kaupunkia samalla, kun oppii jotain kaupungin historiasta. Tämän vuoksi ehdotin ystävällenikin, että menisimme opastetulle kävelykierrokselle. Mikäs siinä auringossa talsiessa ja oppaan hauskoja juttuja kuunnellessä. Kävimme lopulta kahdella kierroksella, toisella keskityttiin kaupungin moniin saariin ja siltoihin ja toisella vanhaan kaupunkiin. Pakollisena turistinähtävyytenä kävimme myös kaupungin korkeimman rakennuksen näköalatasanteella. Vaikka pelkäänkin korkeita paikkoja tahdon silti aina mennä katselemaan kaupunkia ylhäältäpäin.

Oli mukavaa, kun ei ollut mitään odotuksia tai nähtävyyksiä, jotka olisi  ollut välttämätöntä käydä katsomassa. Viikonlopusta tuli mukavan rento ja kiireetön, kun ei ollut kävelykierroksia lukuunottamatta, mitään aikataulua tai pakollista tekemistä. Sain vain oleilla, nauttia ystäväni seurasta ja viihtyä Puolassa. Pakko sanoa, että tämän viikonlopun jälkeen menisin mielelläni toistekin käymään Puolaan. Ehkä Wroclaw tuli jo nähdyksi, mutta esimerkiksi Krakova olisi upea nähdä. Jos sen vanha kaupunki on mitään Wroclawiin verrattavaa, sen on pakko olla kaunis.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel