York


Palasin maanantaina Puolasta lähteäkseni jo torstaina Yorkiin ystäväni luokse. Tämä taisi olla neljäs kerta neljän vuoden aikana, kun kävin hänen luonaan. Tutustuin ystävääni työskennellessäni Pariisin Disneylandissa yli kymmenen vuotta sitten ja olen käynyt hänen luonaan aina silloin tällöin ollessani muutoinkin Englannissa. On upeaa, miten jotkut ystävyyssuhteet kestävät vaikka ystäviä ei näkisikään usein. Lisan kanssa on aina mukavaa ja helppoa olla. Ei tarvitse yrittää olla muuta kuin on. Vielä mukavampaa on nyt nähdä ystävä, jonka on tuntenut jo vuosien ajan, kun vietän Lontoossa aikani uusien tuttavuuksien parissa.


York on aina yhtä kaunis. Kaupungissa on paljon vanhoja rakennuksia ja keskustassa kapeita kauppakatuja, jotka näyttävät kuin suoraan jostain BBC:n sarjasta tipahtaneilta. Kaupungin vanhoista muureistakin on vielä paljon jäljellä. Kun tähän kaikkeen yhdisti kukkivat puut ja aurinkoisen sään, tuntui onnekkaalta, kun voin näin helposti matkustaa ja päästä näkemään vastaavia paikkoja.


Viimeksi Yorkissa käydessäni kävin useammassa museossa, tällä kertaa tyydyin vain nauttimaan upeasta aurinkoisesta säästä ja kaupungin puistoista. Olen viimeisen kuukauden aikana aivan hullaantunut englantilaisiin puistoihin, ne vaativat varmasti paljon työtä, mutta miten paljon iloa niistä on. Kauniisti kukkivia hoidettuja kukkapenkkejä katselee mielellään. Kevät on varmasti myös erityisen hyvää aikaa ihailla kukkia, sillä keskikesällä näin monet kasvit ja puut eivät kuki yhtä aikaa. Onneksi en ole itse vastuussa kukkapenkkien ylläpidosta ja voin vain keskittyä ihailemaan niitä.



Lähtiessäni Lontoosta torstaina, oli melko viileä päivä, mutta viikonloppu oli aivan täydellinen. Aurinko paistoi koko ajan ja oli kesäisen lämmin. Grillasimme ulkona, veimme lapset leikkipuistoon, ja söimme tolkuttoman paljon jäätelöä ja joimme teetä. Lisan kanssa olemme jo muodostaneet perinteeksi herkutella kahviloissa, kun olen käymässä. Yorkissa on paljon ihania pikkukahviloita, ei mitään ketjupaikkoja vaan hyvin omanlaisiaan kahviloita. On mukavaa, kun on paikallinen tuttu, joka vie omiin lempipaikkoihinsa ja arvuuttelun sijaan tiedän saavani hyvää ruokaa ja leivoksia.



Palasin eilen Lontooseen mieli virkistyneenä ja valmiina uuteen työviikkoon. Nautin suunnattomasti uusien ihmisten tapaamisesta, mutta on silti ihanaa saada viettää aikaa vanhojen ystävieni kanssa, joiden kanssa voi vain jatkaa siitä mihin viimeksi jäi. Varmasti saan Lontoossakin uusia ystäviä, mutta aikaahan se aina vaatii. Siksi on ollut mukavaa saada viettää kaksi viikonloppua putkeen vanhojen ystävieni kanssa. Jaksaa taas tutustua uusiin ihmisiin, kun on hetken saanut olla tutussa seurassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

York ja vähän muutakin

Kansallispuisto ja Santa Marta

Bryssel