 |
| Kensingtonin palatsi |
Kummasti aika on taas kulunut. Tuntuu sille, että juuri vasta lensin jättilaukkujeni kanssa lontooseen ja raahasin kuin kantojuhta tavaroitani metrossa hostellille. Tänne tullessa hiukan jänniti, miten kaikki sujuisi, mutta jo ensimmäisen viikon jälkeen minulla oli asunto aivan työpaikan vieressä ja kaikki muukin on tuntunut menevät yhtä sutjakkaasti.

Olen täällä kehittänyt päivittäisen kävelylenkkirutiinin, sillä asun
niin lähellä töitä, ettei työmatkoista oikein ole riittäväksi
liikunnaksi. Sen vuoksi kävelen päivittäin Hyde Parkiin ja talsin siellä
ympäriinsä. Yleensä kierrän katselemassa kukkaistutuksia ja
Kensingtonin palatsia. Kävelymatka puistoonkin on kaunis, sillä matkalla
on paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Iso osa kaduista näyttää paljon omalta kotikadultani ja tänne olisi varmasti helppo eksyä. Hyde Parkissa on Brysselin puistojen tapaan vihreitä papukaijoja, jotka lentävät parvissa pulujen kanssa. Papukaijat ovat niin rohkeita, että ne tulevat syömään kädestä. Niitä saattaa parhaimmillaan olla useampi ihmisten olkapäillä istumassa ja odottamassa vuoroaan saada makupaloja. Pulut tyytyvät odottamaan maahan tippuvia herkkuja.
 |
| Hyde Park |
Olen varmaa vieläkin Belgian jälkeen siinä oletuksessa, että kaiken on oltava hankalaa ja sekavaa. Mikäli näin ei ole, jotain on varmasti mennyt pieleen. Nautin siitä, että kaikki toimii eikä yleensä tarvitse turhaan selvitellä samaa asiaa monen eri ihmisen kanssa. Belgiassa kun sai turhautumiseen asti kinata ja vääntää joka asiasta. Ainoa, mitä kovasti kaipaan Brysselistä, on selkeästi edullisempi elintaso. Lontoo tuntuu kalliilta jopa Suomeen verrattuna.

Ainoa täällä vastaan tullut asia, mikä pisti hieman pohtimaan oli vuokraemäntäni minulle lähettämä shekki. Ostin huoneeseeni uuden sängyn ja vuokraemäntäni maksoi minulle takaisin shekillä. Minun oli kysyttävä kämppiksiltäni, mitä sillä teen. Pankin tiskillä shekki ei onneksi herättänyt kummastusta vaan sain rahat välittömästi tililleni. Enpä ole nähnyt shekkejä sitten vuoden 2005, jolloin olin kesätöissä Ranskassa ja palkat maksettiin shekeillä.
Viime viikonloppu oli ensimmäinen monen viikkoon, kun minulla ei ollut mitään ohjelmaa, enkä mitään tehnytkään. Vietin aikaa kotona ja kävin kävelyllä Hyde Parkissa. Toisinaan huomaan tarvitsevani omaa aikaa akkujen lataamiseen ja päiviä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Opiskellessa näitä päiviä on helppo pitää silloin kuin sille tuntuu. Senku jää kotiin makoilemaan ja puuhastelemaan omiaan, mutta töistä on vaikeampi luistaa. Siksi satunaiset vapaan viikonloput tulevat tarpeeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti